Sosiaali- ja terveysalan palveluluokituksen kehittäminen osana SADe SoTe Palveluhakemisto -projektia

Johanna Eerola & Marja Veikkolainen

Osana sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaan (SADe-ohjelma) kuuluvaa sosiaali- ja terveysalan palvelukokonaisuutta toteutetaan sosiaali- ja terveysalan palveluntuottajien tiedot kokoava sähköinen palveluhakemisto (SoTe Palveluhakemisto).  Palveluhakemisto tulee käyttöön vuonna 2015 Palveluvaaka-verkkopalvelussa (www.palveluvaaka.fi), jonka jälkeen suomalaiset voivat etsiä palveluhakemistoon koottuja tietoja sosiaali- ja terveysalan palveluntuottajista ja palveluista sekä vertailla ja arvioida palveluja verkossa. Palveluvaaka edistää vuoden 2014 alusta voimaan tullutta kansalaisen vapautta valita hoitopaikkansa.

Palveluvaaka-verkkopalvelussa palveluntuottajat pääsevät kirjautumaan palveluntuottajien ylläpitokäyttöliittymään ja sitä kautta hallinnoimaan omia tietojaan ja varmistamaan niiden ajantasaisuuden. Palveluntuottajat ilmoittavat ylläpitokäyttöliittymän kautta organisaation palvelupisteitä koskevia perustietoja (esimerkiksi yhteystiedot), tarjoamansa palvelut, asiointiin liittyviä tietoja (esimerkiksi aukioloajat) sekä laatutietoja.  Valtakunnallisesti yhtenäinen ja mahdollisimman kattava sosiaali- ja terveysalan palveluluokitus on tarpeen, jotta palveluntuottajat pystyisivät määrittämään palvelupisteidensä palvelutarjoaman ja kansalainen etsimään itselleen sopivaa palvelua Palveluvaa’asta.

Koska valmista sosiaali- ja terveysalan palveluluokitusta ei ole olemassa, luokitus sovittiin tehtäväksi SADe SoTe Palveluhakemisto -projektin aikana. Sote-palveluluokitukseen liittyvä työskentely aloitettiin kesällä 2012. Luokitustyössä on käytetty pohjana Terveysalan palveluluokitusta (2008) ja Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastoa (2011), jotka yhdistettiin soveltuvin osin vuosina 2012–2013.  Luokitusta on täydennetty vuosina 2013–2014 puuttuvilla palveluilla ja määritelmillä, esimerkiksi ei-lakisääteisillä sosiaalipalveluilla. Tällä hetkellä sote-palveluluokitus sisältää kaikki Terveysalan palveluluokituksen 829 käsitettä sekä 109 Sosiaalipalvelujen luokituksen sanaston 133 käsitteestä. Lopullinen käsitemäärä ei tätä kirjoitettaessa elokuussa 2014 ole vielä selvillä, koska luokitustyö on vielä kesken.

Palveluluokituksen kehittämiseen on osallistunut pääasiassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijoista koostuva työryhmä. Luokitus on ollut kommentoitavana THL:ssä sisäisesti vuonna 2013, ja se lähetettiin kommentoitavaksi myös Valviraan ja Kuntaliittoon. Luokitus esiteltiin valtakunnallisen Koodistopalvelun johtoryhmässä avaushankkeena tammikuussa 2013, ja se oli väliesittelyssä  lokakuussa 2013. Hyväksymiskäsittelyyn sote-palveluluokitus viedään alkuvuonna 2015.

Luokitustyön yleiset periaatteet

Sote-palveluluokituksen lähtökohtana on asiakas ja palveluihin hakeutuminen. Luokituksen ei ole tarkoitus soveltua tilasto-, asiakirjahallinto-, ajanvaraus-, tapahtuma- tai tuoteluokitukseksi, vaan se on tarkoitettu nimenomaan palveluntuottajien käyttöön Palveluvaaka-verkkopalveluun.  Palveluhakemiston lisäominaisuutena tullaan käyttämään JHS183:n mukaisia tuottajatyyppi- ja toteutustapatietoja sekä täydennettyä kohderyhmäluokitusta, joilla täsmennetään tarjottavia palveluita.

Luokitustyön tavoitteena on ollut yhdistää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yhdeksi kattavaksi luokitukseksi SADe-sote-palveluhakemiston käyttötarpeisiin. Tarkoituksena on ollut saada sote-palveluluokituksesta mahdollisimman yhtenäinen sekä palveluiden nimien että niiden määritelmien suhteen. Yhtenäisyyttä kuitenkin rajoittaa sosiaali- ja terveyspalveluiden keskinäinen erilaisuus sekä varsinkin terveyspalveluiden laaja-alaisuus ja erot eri luokkien välillä (esimerkiksi terveyspalvelut ja niiden tuki- ja oheispalveluihin kuuluvat palvelut). Myös luokitukseen kuuluvien palvelunimien määrä, yli 1 000 kappaletta, on tuonut omat haasteensa yhtenäistämiselle. Mahdollisia luokitusnäkökulmia on monta, ja usein sama palvelu sopisi moneen eri paikkaan luokituksessa.

Sote-palveluluokitus noudattaa Terveysalan palveluluokituksen nelitasoista hierarkiaa: Palvelut ovat sitä tarkemmalla tasolla, mitä syvemmällä luokitushierarkiassa liikutaan. Luokitustyössä on päätetty, mihin luokkaan palvelut sopivat, ja niille on luotu hierarkian mukainen luokituskoodi. Tarvittaessa on avattu uusia luokkia, jaettu suuria luokkia pienempiin ja muutettu pääluokkien nimiä yleiskielisemmiksi. Lisäksi luokitukseen on lisätty puuttuvia palveluita, lisätty ja tarkennettu määritelmiä sekä poistettu päällekkäisyyksiä. Muutokset pohjautuvat sote-palveluluokitustyöryhmän ja muiden asiantuntijoiden antamiin kommentteihin. Syksyllä 2014 toteutetaan palveluhakemiston pilotointi, jonka perusteella voidaan edelleen poistaa luokituksesta tarpeettomia palveluita sekä lisätä puuttuvia palveluita.

Luokitustyötä aloitettaessa tarkoituksena ei ollut toteuttaa suuria rakenteellisia muutoksia olemassa oleviin luokituksiin, mutta niitä päädyttiin kuitenkin tekemään sote-palveluluokituksen käytön helpottamiseksi ja yksinkertaistamiseksi. Suuria pääluokkia jaettiin pienempiin osiin, jotta palveluntarjoajien ja palveluita hakevien kansalaisten on helpompaa löytää hakemansa palvelut: esimerkiksi suun ja hampaiden terveydenhuollon palvelut sekä työterveyspalvelut nostettiin omiksi pääluokikseen pois aiemman pääluokkansa Terveyden ja sairaanhoidon palvelu alta. Myös erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon palvelut koottiin kansalaisen kannalta asian mukaan loogisiksi kokonaisuuksiksi – kuten suun terveydenhuollon palvelut yhdeksi kokonaisuudeksi – jolloin kansalaisen ei tarvitse tietää, tuottaako kyseiset palvelut perusterveydenhuolto vai erikoissairaanhoito.

Jotta Palveluvaaka-verkkopalvelun käyttäminen olisi kansalaisille mahdollisimman helppoa, on luokitusta tehtäessä mietitty myös palvelujen hakunäkyvyyttä. Hakunäkyvyyttä on pyritty parantamaan lisäämällä palveluille synonyymejä ja lähikäsitteitä, joihin haku kohdistuu palvelun ensisijaisen nimen ja määritelmän lisäksi.

Palveluiden nimistä ja määritelmistä

Sote-luokituksessa palveluista pyritään käyttämään nimityksiä, jotka ilmentävät mahdollisimman hyvin palveluntarjoajien toimintaa. Kaikissa tapauksissa palvelu-sanan käyttäminen ei ole luontevaa, vaan sen sijaan toimintaan viitataan jollain muulla nimityksellä, kuten perheryhmätoiminta, epidemianeuvonta, rikosuhripäivystys, kuntoutusohjaus, sotainvalidien kuntoutus, perhevalmennus ja dialyysihoito. Osaan palveluista viitataan ensisijaisen nimityksen lisäksi synonyymillä, joka voi olla omakielinen (esimerkiksi rintamaveteraanien kuntoutus ja sotaveteraanien kuntoutus) tai vieraskielinen (esimerkiksi oikomishoito ja ortodontia). Synonyymi voi olla myös pidemmän termin lyhenne, esimerkiksi reumapoliklinikkapalvelun lyhenne reumapolin palvelu tai elektroenkefalografian lyhenne EEG.

Sellaisia nimityksiä, jotka eivät kuvaa varsinaisia palveluita, ei ole pääsääntöisesti otettu luokitukseen palvelujen nimiksi. Poikkeuksena ovat ne palvelut, joista on vakiintunut käyttöön toimenpiteen nimi (esimerkiksi ortopantomografia). Seuraavanlaiset nimitykset on soveltuvin osin muokattu vastaamaan tarjottavaa palvelua: palveluyksiköiden tai hoitoyksiköiden nimet (esimerkiksi allergiapoliklinikan sijaan allergiapoliklinikkapalvelut), ammattihenkilöiden nimitykset, lääketieteen erikoisalojen nimitykset (esimerkiksi neurologian sijaan neurologian palvelut), sairauksien ja tautien nimitykset, esineiden ja välineiden nimitykset (esimerkiksi kuntoutusvälineiden sijaan kuntoutusvälinepalvelut), palvelu- ja hoitojaksojen nimitykset, asiakas- ja potilasasiakirjojen nimitykset sekä avustusten ja etuuksien nimitykset.

Jotta kansalaiset löytäisivät luokituksen mukaiset palvelut Palveluvaa’asta, on lähikäsitteiden lisääminen palveluluokitukseen ollut olennaista. Lähikäsitteet ovat sote-luokituksessa palveluihin läheisesti liittyviä muita käsitteitä. Kansalainen voi hakea Palveluvaa’asta päihdepalveluita esimerkiksi lähikäsitteellä A-klinikka.  Luokitustyössä on pidetty mukana tiedonhaun näkökulma, minkä vuoksi lähikäsitteet saattavat poiketa jonkin verran terminologisesta assosiaatiosuhteisiin perustuvasta lähestymistavasta. Lähikäsitteitä voivat olla esimerkiksi

•  palveluun läheisesti kuuluva asia tai asian yleiskieliset ilmaisut

•  kohderyhmä, jolle palvelu on tarkoitettu ja johon se liittyy (esimerkiksi tehostetun palveluasumisen lähikäsitteitä ovat vanhukset, ikääntyneet, mielenterveyskuntoutujat ja kehitysvammaiset)

• kehon osa, johon toimenpide kohdistetaan ja toimenpiteen tekijä tai palvelun antaja (esimerkiksi ortopantomografian lähikäsitteitä ovat suu ja hampaat)

• palveluun liittyvät välineet, laitteet ja materiaalit, joita voidaan ajatella luokan alakäsitteinä tai osina (esimerkiksi Apuvälinepalvelut-luokan lähikäsitteitä ovat pyörätuolit, turvarannekkeet, kuulolaitteet, kuulokojeet ja suihkutuolit, koska niitä käytetään yleisesti apuvälineinä)

•  sairaus, jonka hoitoon palvelu liittyy, ja palveluun läheisesti liittyvät muut käsitteet (esimerkiksi Diabeteshoitajan palvelut -luokan lähikäsitteinä ovat diabeteksen yleiskielinen nimitys sokeritauti  ja verensokeri (jota seurataan diabeteshoitajan vastaanotolla))

•  terveysalan palveluihin liittyviä yleisimpiä sairauksia tai toimenpiteitä.

Määritelmä kertoo sekä palveluntarjoajalle että palvelun tarvitsijalle, mistä palvelussa on kyse. Määritelmät laaditaan mahdollisimman yleisiksi, eikä niissä oteta kantaa esimerkiksi siihen, montako kertaa viikossa palvelua tarjotaan, missä palvelua tarjotaan tai kuinka palvelua saa. Palveluntuottajat määrittävät erillisillä kohderyhmä-, tuottajatyyppi- ja toteutustapaa koskevilla lisäominaisuuksilla sen, kenelle palvelu on tarkoitettu ja voiko palvelua esimerkiksi ostaa palvelusetelillä. Määritelmissä on pyritty noudattamaan seuraavia periaatteita: Määritelmä alkaa pienellä kirjaimella eikä sen lopussa ole pistettä; määritelmässä pyritään kuvaamaan palvelun kannalta olennaiset asiat, jotka rajaavat palvelun sisällön ja erottavat sen muista saman yläluokan alle kuuluvista palveluista; ja määritelmän lähde merkitään näkyviin omaan kenttäänsä.

Sote-luokituksen määritelmä voi olla peräisin joko luokituksen pohjana käytetyistä muista luokituksista tai jostain lähdeteoksesta (esimerkiksi Duodecimin Lääketieteen termit -sanakirja). Se voi myös olla projektiryhmän tai projektissa mukana olleen substanssiasiantuntijan laatima tai saatu kommentointikierroksen yhteydessä. Määritelmän alkuperä ilmoitetaan luokituksessa lähdemerkinnällä.

Terminaattori-verkkotyökalu luokitustyön apuvälineenä

Sote -palveluluokitusta on työstetty Terminaattori-verkkotyökalun (www.terminaattori.fi/THL) avulla yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Terminaattori on Think If Laboratoriesin yhdessä Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieken kanssa kehittämä työkalu, joka mahdollistaa sen, että useat käyttäjät voivat tarkastella ja kommentoida luokitusta samanaikaisesti. Terminaattorin käyttäminen on helpottanut luokitustyötä ja tehnyt sitä avoimemmaksi.

Terminaattorin kautta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset voivat ehdottaa luokitukseen palveluita, synonyymejä, lähikäsitteitä, ja uusia tai täsmentäviä määritelmiä palveluille. Lisäksi he voivat kommentoida olemassa olevia sisältöjä. Kaikki käyttäjät pystyvät näkemään toisten antamat kommentit ja ehdotukset, eikä kommentointi vaadi kirjautumista Terminaattoriin. Terminaattorin kautta annetut ehdotukset ja kommentit päätyvät THL:n luokitus- ja sanastotyön asiantuntijoiden käsiteltäväksi, ja työkalun kautta annetut ehdotukset tulevat muiden käyttäjien nähtäville ja arvioitavaksi. Sanastotyön asiantuntijat hyväksyvät lisäykset tai poistot tarpeen mukaan. Suuren aineiston käsittelyyn verkkotyökalu onkin aiemmin luokitustyössä käytettyä Excel-tiedostoa kätevämpi tapa. Lisäksi sen ansiosta luokitustyöhön on voinut osallistua projektiryhmän jäsenten lisäksi myös useat muut henkilöt.  

Kehitystyö jatkuu

Syyskuussa 2014 sote-palveluluokitus viedään Palveluvaa’an palveluntuottajien ylläpitokäyttöliittymään, ja lokakuusta 2014 alkaen ensimmäiset palveluntuottajat pääsevät verkkopalvelun pilotoinnin yhteydessä testaamaan palveluidensa ilmoittamista luokituksen avulla. Pilotoinnin toivotaan tuovan esiin niitä palveluita, jotka puuttuvat luokituksesta, sekä sellaisia jo luokitukseen lisättyjä palveluita, joille ei todellisuudessa ole tarvetta. Pilotoinnin kautta saatavien kokemusten avulla luokitusta tullaan kehittämään entistä paremmin palveluntuottajien tarpeita vastaavaksi.