Selkokieli ennen, nyt ja tulevaisuudessa – Selkokielisten julkaisujen juhlaa

Päivi Kouki

Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on sisällöltään, sanastoltaan sekä rakenteeltaan helpommin ymmärrettävää ja luettavaa kuin yleiskieli. Sitä ei pidä sekoittaa selkeään kieleen, jolla tarkoitetaan tavanomaiset selkeyden tunnusmerkit täyttävää yleiskieltä. Ruotsiksi selkokielestä käytetään nimitystä lättläst ja selkeästä kielestä puolestaan nimitystä klarspråk. Suomenkielisen selkokielen kehittämisestä vastaa Kehitysvammaliiton osana toimiva valtakunnallinen selkokielen asiantuntijakeskus Selkokeskus, ja ruotsinkielisestä selkokielestä Suomessa LL-Center, joka toimii De Utvecklingsstördas Väl -yhdistyksen alaisuudessa.

Vuosi 2015 on selkokielen juhlavuosi, sillä selkokieliset julkaisut Selkouutiset sekä LL-bladet viettävät 25-vuotisjuhliaan. Myös selkokirjallisuudella on syytä juhlaan, sillä opetusministeriön myöntämä tuki on mahdollistanut kirjallisuuden kehittämisen jo 25 vuoden ajan. Juhlistaakseen näitä virstanpylväitä opetus- ja kulttuuriministeriö, Selkokielen neuvottelukunta, Kehitysvammaliitto ry ja Förbundet De Utvecklingsstördas Väl rf järjestivät 26. marraskuuta Selkokieli ennen, nyt ja tulevaisuudessa -seminaarin, joka kokosi yhteen noin 90 selkokielen käyttäjää ja ammattilaista. Juhlavuoden kunniaksi myös selkojulkaisujen tunnus sai uudistuneen ilmeen, joka julkistettiin seminaarissa.

Menneiden muistelua ja uusia tuulia

Teeman mukaisesti seminaariesityksissä sekä muisteltiin selkokielen historiaa että kerrottiin alan uusista tuulista. Jälkimmäisistä esimerkkinä on hiljattain julkaistut uudet ohjeet selkokielisten tekstien kirjoittamiseen, joista kertoivat niiden laatijat Selkokeskuksen kehittämispäällikkö, Selkosanomien ja LL-bladetin päätoimittaja Leealaura Leskelä sekä yliopistonlehtori Auli Kulkki-Nieminen (lue teoksesta tarkemmin tämän numeron Kirjallisuutta-palstalta). Uudet ohjeet perustuvat tekstilajiteoriaan ja selkokielisten tekstien analyysiin, ja niissä annetaan selkeitä neuvoja etenkin mediatekstien, informatiivisten tekstien sekä kaunokirjallisten tekstien kirjoittamiseen. Ohjeet ovat tarpeen, sillä opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2014 julkaisemassa Hyvän virkakielen toimintaohjelmassa suositetaan kehittämään asioinnin ja viranomaisviestinnän kieltä niin, että virastot tarjoaisivat asiakkailleen tietoa myös selkokielellä. Selkokeskuksen vastikään eläkkeelle jäänyt projektipäällikkö Hannu Virtanen puolestaan kertoi uusien teknologiasovellusten, esimerkiksi videoiden ja verkkolehtien, käyttämisestä osana selkoviestintää. Ohjeistukset uusille sovelluksille on julkaistu nyt ensimmäistä kertaa.

Monet hyötyvät selkokielestä

Professori Sari Sulkunen Jyväskylän yliopistosta kertoi vuonna 2013 valmistuneesta kansainvälisestä aikuistutkimuksesta (PIAAC), jossa kartoitettiin aikuisten perustaitoja. Keskeisenä kiinnostuksen kohteena olivat kolme tiedon käsittelyn ja hallinnan avaintaitoa: lukutaito, numerotaito ja tietotekniikkaa soveltava ongelmanratkaisutaito. Tutkimukseen osallistuneista 11 prosenttia sijoittuvat arvosteluasteikossa alimmalle tasolle tai sen alle, vaikka Suomessa perusopetuksen opetussuunnitelma tähtää alinta tasoa korkeammalle. Tulosten perusteella voi päätellä, että Suomessa on paljon työikäisiä aikuisia, joiden heikko lukutaito saattaa aiheuttaa haasteita arkielämässä.

PIAAC-tutkimuksen ulkopuolelle jäävät yli 65-vuotiaat aikuiset. Tähän ryhmään kuuluu kuitenkin paljon ihmisiä, jotka saattaisivat hyötyä selkokielestä, sillä esimerkiksi muistisairauksiin liittyy usein puhumisen ja monimutkaisten asioiden ymmärtämisen ongelmia. Selkokielen tarpeesta puhuttaessa onkin tärkeää muistaa, että selkokielistä viestintää tarvitsevat tai siitä hyötyvät eivät ole yhtenäinen ryhmä. Yksi selkokielestä hyötyvä joukko on maahanmuuttajat. Selkokielisten julkaisujen avulla suomen kieltä vasta opiskelevat pystyvät esimerkiksi seuraamaan uutisia heikommankin kielitaidon turvin ja samalla tutustumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Leealaura Leskelän esitys Selkouutislehdet kotoutumisen ja oppimisen tukena sekä Jana Sassakovan omakohtaiset kokemukset suomen kielen oppijana ja Selkouutisten lukijana olivatkin ajankohtainen muistutus selkotekstien moninaisesta yleisöstä.