Vastinetermistön uudistus

Mari Suhonen

Käytännön terminologisessa sanastotyössä on tunnistettavissa erilaisia vastineita, joista on voitava puhua kuvaavilla termeillä, jotta ne ohjaavat valitsemaan vastineet perustellusti ja esittämään ne sanaston käyttäjille mahdollisimman hyödyllisellä tavalla.

Vuonna 1999 julkaistiin osana Toimikunnista termitalkoisiin -julkaisua Sanastokeskuksen Olli Nykäsen ja Virpi Kalliokuusen laatima Sanastotyön sanastoa, jossa he pyrkivät uudistamaan ja vakiinnuttamaan silloista suomenkielistä terminologian termistöä ja jossa on määritelty myös vastinekäsitteitä. Sanastosta löytyvät käsitteet vastine, termivastine, käännösvastine ja lähivastine. Näillä termeillä Sanastokeskuksessa ja pitämissämme esityksissä ja koulutuksissa onkin sittemmin puhuttu erityyppisistä vastineista.

Vuosien varrella olemme saaneet palautetta siitä, että termit käännösvastine ja termivastine ovat monitulkintaisia ja ymmärretään helposti väärin. Lisäksi meiltä puuttui termit niille vastineille, jotka viittaavat lähtökielen käsitettä suppeampaan tai laajempaan käsitteeseen ja joita terminologisissa sanastoissa esitetään tarvittaessa. Halusimme uudistaa suomenkielistä vastinetermistöä, jotta voimme jatkossa puhua terminologisessa sanastotyössä tarvittavista vastineista yksiselitteisemmin.

Vastineet terminologiassa

Terminologisen sanastotyön lähtökohtana on aina käsite. Silloinkin kun etsitään vastaavuutta eri kielten termien välillä, verrataan termien sijaan pohjimmiltaan eri kielten käsitteitä, joiden nimityksinä tiettyjä termejä käytetään näissä kielissä. Eri kielten termit eivät aina kuvaa täsmälleen samaa käsitesisältöä, eikä eri kielten termejä toisaalta aina muodosteta samalla tavalla. Esimerkiksi Suomessa sosiaalipalvelut ovat eräänlaisia palveluja eli kulutettavaksi tai koettavaksi tarkoitettuja aineettomia hyödykkeitä. Sosiaalipalvelusta käytetään ruotsiksi termiä socialservice. Luontevalta kuulostava ruotsin vastine olisi socialtjänst, mutta sitä ei pidä käyttää Suomen sosiaalipalvelusta, koska Ruotsissa socialtjänst-termi viittaa lähinnä Suomen sosiaalihuoltoa vastaavaan toimintaan eli sellaiseen viranomaisten toimintaan kokonaisuudessaan, jonka yhtenä tarkoituksena on tarjota riittävät sosiaalipalvelut. Suomen sosiaalihuollosta käytetään ruotsiksi termiä socialvård.

Terminologit pyrkivät tunnistamaan tietyllä erikoisalalla yleisesti käytettäviä termejä, joita voidaan käyttää samassa merkityksessä missä tahansa kontekstissa ja suosittamaan niitä tietystä käsitteestä käytettäviksi kaikissa konteksteissa. Kääntämisessä puolestaan vastineen valinnan lähtökohtana on käännettävänä olevan tekstin sana tai muu ilmaus. Kääntäjät tarkastelevat siten termejä ensisijaisesti käännettävänä olevan tekstin kontekstissa. Siksi kääntäjät ja terminologit tarkastelevat usein myös vastineita eri näkökulmista. Yhtenä syynä siihen, etteivät kaikki Sanastotyön sanaston vastinekäsitteiden termisuositukset toimineet käytännössä onkin se, että niillä on käännöstietieteessä eri merkitys.

Vastaavuuteen perustuvat vastinetyypit

Terminologeja kiinnostaa se, missä määrin eri kielten käsitteet vastaavat toisiaan ja voidaanko niihin viittaavia termejä käyttää täysin samassa merkityksessä. Vastaavuus voi olla täydellistä, jolloin molemmilla kielillä on olemassa sellainen termi, jolla voidaan viitata täysin samaan käsitesisältöön – kuten kissa suomeksi ja katt ruotsiksi. Usein eri kielissä käytetään kuitenkin käsitteitä, jotka vastaavat toisiaan vain osittain. Vakiintuneet osittaiset vastineet täytyy esittää sanastossa erityisesti silloin, kun vakiintunutta täyttä vastinetta ei ole.

Terminologiassa on vakiintuneessa käytössä lähivastine-käsite, jolla viitataan sellaiseen kohdekielen vastineeseen, joka viittaa eri tavoin rajautuvaan käsitteeseen kuin lähtökielen käsite mutta joka ei kuitenkaan ole sitä laajempi tai suppeampi (esimerkiksi Yhdysvaltojen college ja Suomen yliopisto). Usein kohdekielessä on olemassa vain nimenomaan laajempiin tai suppeampiin käsitteisiin viittaavia vakiintuneita käsitteitä. Esimerkki suomessa täti tarkoittaa joko isän tai äidin siskoa mutta ruotsissa ei ole tällaista käsitettä vaan siinä on omat käsitteensä äidin (moster) ja isän siskolle (faster). Silloin vastaavuuksien ero kannattaa kertoa sanaston käyttäjille. Päätimme kutsua jatkossa näitä vastineita suppeammaksi vastineeksi ja laajemmaksi vastineeksi.

Vakiintuneisuuteen perustuvat vastinetyypit

Vastaavuuden lisäksi toinen termien laadun ja käyttökelpoisuuden arviointiin vaikuttava tekijä on vastineeksi tarkoitetun termin vakiintuneisuus tai ylipäätään olemassaolo kohdekielessä. On olemassa käsitteitä, joita tarvitaan useissa kielissä ja joille eri kielten käyttäjät luontevasti muodostavat termit eri kielillä, kuten suomeksi auto, ruotsiksi bil, englanniksi car ja saksaksi Auto. Sen sijaan vaikkapa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria kuvaavat käsitteet syntyvät ensisijaisesti Suomessa suomeksi tai ruotsiksi, eikä täysin samanlaisia käsitteitä välttämättä ole olemassa tai nimettynä muissa kielissä ja kulttuureissa, kuten sosiaalipalvelun ja sosiaalihuollon kohdalla huomattiin.

Vuoden 1999 Sanastotyön sanastossa suositetaan termivastine-termiä käytettäväksi silloin, kun halutaan viitata vastineeseen, jota käytetään kohdekielessä vakiintuneena terminä samanlaiselle käsitteelle, johon lähtökielen termi viittaa. Vuonna 1986 julkaistussa Terminologian sanastossa termivastine on kuitenkin esitetty laajemman käsitteen terminä eli vastineen synonyyminä, joten sillä tarkoitetaan tietyn termin kanssa samaa käsitettä vastaavaa termiä toisessa kielessä mutta termin vakiintuneisuus ei kuulu tämän käsitteen sisältöön. Inkeri Vehmas-Lehto (2010) on kiinnittänyt huomiota termivastine-termin ongelmallisuuteen kääntäjän näkökulmasta: ”Termistä termivastine syntyy puolestaan käsitys, että täyden vastineen on välttämättä oltava termi eli vastinekielessä tietystä käsitteestä säännöllisesti käytettävä nimitys.”

Sekä Sanastotyön sanastosta rivien välistä että Vehmas-Lehdon tulkinnasta suoraan tulee sellainen vaikutelma, että termi olisi aina vakiintunut. Vaikka sanastoissa käsiteltävät termit ovatkin pääsääntöisesti vakiintuneita, terminologisessa sanastotyössä myös tarvittaessa luodaan uusia termejä. Vakiintuneisuus ei sisällykään eksplisiittisesti termi-käsitteen määritelmään. Esimerkiksi standardin SFS-ISO 1087:2023 mukaan termi on ”yleiskäsitteen kielellinen nimitys”. Sanastokeskuksen terminologit itsekin saattavat intuitiivisesti käyttää termivastine-termiä kaikenlaisista sanastotyössä käsiteltävistä vastinetyypeistä, joten halusimme siksi ottaa käyttöön kuvaavamman termin niille vastineille, jotka ovat jo kohdekielessä yleisesti käytössä olevia termejä. Termiksi valittiin vakiintunut vastine.

Sanastotyön sanastossa on suositus myös sellaiselle vastineelle, jolla käsite ilmaistaan silloin, kun kohdekielessä ei ole sille vakiintunutta termiä. Termiksi suositetaan käännösvastinetta. Käännösvastineen ongelmana on se, että sen voi tulkita syntyvän nimenomaan kääntämällä termi toiselle kielelle. Koska terminologiassa vastineet valitaan ensisijaisesti käsitteelle eikä termille, kääntäminen ei ole ainoa tai aina sopivin tapa luoda uusia vastineita. Lisäksi käännösvastineella tarkoitetaan käännöstieteessä eri asiaa, mihin Vehmas-Lehto oli kiinnittänyt huomiota: ”Termi käännösvastine on mielestäni hämmentävä, koska sillä tarkoitetaan käännöstieteessä mitä tahansa sanaa tai ilmausta, joka käännöksessä toimii lähtökielisen yksikön vastineena (olipa tämä sitten täysi, osittainen tai keinotekoinen vastine).”

Vehmas-Lehto käyttää artikkelissaan termejä luontainen vastine ja keinotekoinen vastine. Nämä ovatkin sopivia kuvaamaan sellaisia vastineita, joita tarkastellaan tietyn yksittäisen käännöksen näkökulmasta. Kääntäjä joko valitsee olemassa olevan luontaisen vastineen tai sellaisen puuttuessa tekee käännökseen tilannekohtaisen keinotekoisen vastineen. Jos kuitenkin ajatellaan terminologista sanastoa, joka ohjaa pitkäjänteisesti ja laajasti tietyn erikoisalan kielenkäyttöä, kyseistä sanastoa varten luotua uuttakaan vastinetta ei voida ajatella hetkellisenä ja vain tiettyyn tilanteeseen kehitettynä. Sen pitää olla vähintään ehdotus pitkäaikaiseen käyttöön tulevaksi vastineeksi. Silloin sanat luontainen ja keinotekoinen alkavat kuulostaa jopa arvottavilta. Päädyimme Sanastokeskuksessa ottamaan käyttöön neutraalin uudisvastine-termin, joka tulkitaan todennäköisesti oikein esimerkiksi verrattaessa uudissana-käsitteeseen.

Lopuksi

Alla olevassa käsitejärjestelmäkaaviossa on esitetty tässä artikkelissa kuvattujen vastinekäsitteiden suomenkielinen käsitejärjestelmä. Olemme muokanneet joitakin määritelmiä alkuperäisistä lähteistä.

Täydellistä termiä tai yhtä ainoaa aukotonta perustelua käsitepiirteiden rajaukselle on toisinaan vaikea tehdä, minkä huomasimme käsitellessämme myös oman alamme termejä. Kuten asiakkaita auttaessamme, omassakin sanastotyössämme teemme yleistyksiä ja kompromisseja sekä jyrkennämme esimerkiksi terminologian ja käännöstieteen näkemysten rajoja tarkemmiksi kuin ne käytännössä aina ovat. Rajakohtien kirkastaminen auttaa ymmärtämään todellisuutta, joka on aina jollain tavalla epämääräinen, ja sitä kautta keskittymään asioiden olennaiseen ytimeen ja asioiden välisiin tärkeisiin eroihin.

Otamme mielellämme palautetta vastaan uusista vastinetermeistä tai vastineisiin liittyvistä näkökulmista yleisemmin.

Kaavio: Vastineet.