Kapina suomen kielen puolesta

Hanna Gorschelnik

Kävin viime syksynä markkinoinnin perusteiden kurssin. Aihe oli mielenkiintoinen ja tarpeellinen työelämässä, mutta luentojen kuunteleminen oli tuskallista. Luennoimassa oli kaksi nuorta markkinoinnin tutkijanalkua, joilla asia oli hyvin hallussa, mutta suomalainen termistö hukassa. Kurssin kuvaus oli suomeksi, kalvot englanniksi ja loppu finglishiä: ei kuulunut puhujan suusta virkettäkään, jossa ei olisi ollut mukana englanninkielistä termiä. Selitys oli, että markkinoinnin kieli on englanti, eikä läheskään kaikille termeille ole suomennosta. Ihanko totta? Ettäkö markkinoinnin maailma Suomessakin käyttää vain englanninkielistä termistöä? Että yrityksen markkinointiosasto selittää muille value chainin rakentumista ja value promisen merkitystä?  Onnistuin sittemmin löytämään markkinoinnin perusopuksen, jossa asiat ja kurssilla viljellyt ja selittämättömät termit oli selitetty oikein hyvällä suomen kielellä.

Olen kuvitellut, että jonkin alan asiantuntijan, etenkin tutkijan, kirjoittamaton velvollisuus on saattaa alan uusin tutkimustietous ja termistö myös suomeksi eikä rikastuttaa tiedettä vain englanniksi. Ehkä se on vain omaan alaani, käännöstieteeseen, sisäänrakennettu ajatus. Miksi muuten tutkija tutkijan jälkeen vapaaehtoisesti hylkää oman kielensä ja kirjoittaa tutkimuksensa vajavaisella englannin kielellä, vaikka niin monesti on todettu, että ainoastaan äidinkieli riittää rikkaaseen ilmaisuun? Mikä on tämä vimma pönkittää englannin ylivaltaa tutkimuksen kielenä?

Yliopistojen painoarvon yhtenä mittarina pidetään sitä, että niiden tuottamiin tutkimuksiin viitataan kansainvälisissä tutkimuksissa. On siis ymmärrettävää, että niukkojen rahallisten ja ajallisten resurssien puristuksessa tutkija lataa kaikkensa vieraskieliseen tuotokseensa, kun vaihtoehtoja ei juuri anneta. Suomalaiset tutkijat ovat (valitettavasti) niin kielitaitoisia, että he pärjäävät ilman suomenkielistä kattavaa termistöä. Mutta on myös käsittämätöntä, että kilpailussaan rahasta ja maineesta yliopisto, yhtä hyvin kuin muut yhteiskunnan tukipilarit, kuten valtionhallinto, kunnat tai koululaitos, vähän kerrallaan murentaa suomen kielen asemaa ja sen tasoa. Toimenpideohjelmat eivät tavoita arkea, koska viime kädessä kieltä koskevat valinnat ovat kiinni yksilöstä. Niinpä kapulakieli ja finglish ovat yksi murteistamme.

Näyttää siltä, että suomenkielisen termistön kehittyminen kiinnostaa vain niitä, joiden ammatti on kieli tai kielet. Huolen pitäisi olla kaikkien yhteinen: kääntäjien ja terminologien lisäksi toimittajien, opettajien, poliitikkojen, lääkäreiden ja projektipäälliköiden pitäisi kantaa oma vastuunsa suomen kielen säilymisestä. Mutta suuren yleisön asenne on hämmentävä: omaa äidinkieltä ei koeta erityisen arvokkaana pääomana ja kielen kehittämistä ei nähdä jokaisen arkitehtävänä. Ajatellaan, että jokainen suomalainen osaa automaattisesti suomea, ja että kieli kehittyy luonnostaan. Jos suunta on finglish, niin olkoon.

Ei voi olla niin, että vain pieni osa pienen kielen edustajista pohtii kielensä kehittymistä. Suomen kieli ei ole koskaan säilynyt puhtaana vailla vaikutteita, mutta ei sitä voi silti alistaa englannille. Suomen kielen aseman pitäisi olla vahvempi kaikessa koulutuksessa. Siinä missä työelämä vaatii humanisteilta businessajattelua, kauppatieteilijöiltä ja insinööreiltä on vaadittava kunnollista suomen kielen tajua.

Markkinoinnin peruskurssilla kaksikymppiset kurssitoverit kasvatettiin jatkamaan puolikielisyyden perinnettä. Markkinoinnin kieli on finglishiä. Ehkä se on väistämätöntä.