Sten Palmgren – säädösruotsin kehittäjä

Mari Suhonen

Sten Palmgren on helsinkiläinen oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos. Hän kasvoi ruotsinkielisessä perheessä, jonka äiti oli ruotsalainen ja isä suomenruotsalainen. Lapsuuden ympäristö oli täysin ruotsinkielinen, ja suomen hän oppi vasta koulussa. Nykyisessä työssään Palmgren käyttää sekä suomea että ruotsia. Oikeusministeriön työkieli on suomi, mutta siellä on myös ruotsia puhuvia työntekijöitä ja monet suomenkielisetkin kollegat ylläpitävät mielellään ruotsin taitoaan Palmgrenin kanssa. Yksi Palmgrenin tehtävistä on toimia valtioneuvoston määräämänä Ahvenanmaan asioiden esittelijänä, ja tällöin hänen työkielensäkin on ruotsi.

Palmgren opiskeli aikoinaan Helsingin yliopistossa oikeustiedettä. Opetusta annettiin silloin, kuten nykyisinkin, sekä suomeksi että ruotsiksi, ja opiskelija saattoi valita kummalla kielellä kirjoittaa tenttivastauksensa. Palmgrenin mieleen on jäänyt yhtenä hyvänä opetusmetodina se, että jotkut luennoitsijat esittivät luennoillaan keskeiset termit sekä suomeksi että ruotsiksi.

Valmistuttuaan Palmgren työskenteli jonkin aikaa asianajotehtävissä, joista hän siirtyi yliopettajaksi Svenska social- och kommunalhögskolaniin. Siellä hän sai opettaa juridiikkaa monipuolisesti kunnallisoikeudesta lehdistöjuridiikkaan.

Palmgren toimi vuosina 1980–1985 Suomen Lainopillisen Yhdistyksen aikakauskirjan (Tidskrift utgiven av Juridiska Föreningen i Finland) toimitussihteerinä. Yhteistyö silloisen päätoimittajan kanssa herätti hänen kiinnostuksensa lakikielen huoltoon, koska päätoimittaja oli kiinnostunut lakikielen modernisoinnista ja kommentoi paljon lehden artikkeleiden kieliopillisia seikkoja ja sanavalintoja.

Juridiikkaa ja kieltä oikeusministeriössä

Opetusuralta Palmgren siirtyi nykyisen työnantajansa eli oikeusministeriön palvelukseen. Ensi vuonna hän tulee työskennelleeksi oikeusministeriössä 30 vuotta. Oikeusministeriössä Palmgren on viihtynyt pitkään, koska hänen uraansa on mahtunut monia mielenkiintoisia ja vaihtelevia tehtäviä.

Vuonna 1982 oikeusministeriöön perustettiin lainsäädäntösihteerin virka, jonka ensimmäiseksi haltijaksi Palmgren valittiin. Kyseinen virka oli suunnattu ruotsinkieliselle juristille. Tehtäväkuvaan kuuluivat sekä lakiesitysten kääntäminen ruotsiksi että osallistuminen lainvalmisteluun. Tekstit laadittiin siihen aikaan kirjoituskoneella. Kirjoitetuista liuskoista leikattiin ja liimattiin puhtaaksikirjoittajan viimeisteltäväksi painoon lähetettävä teksti. Ministeriöllä on edelleen omia kääntäjiä, mutta heidän työnkuvansa on muuttunut 1980-luvun ajoista muun muassa tekstimäärän valtavan lisääntymisen ja tekniikan kehityksen myötä.

Lainsäädäntösihteerin tehtävästä Palmgren siirtyi oikeusministeriön tarkastustoimistoon laintarkastajaksi. Hänen tehtävänään oli tarkistaa, että ruotsinkielinen lakiteksti vastaa suomenkielistä tekstiä. Tuohon aikaan Palmgren pyrki myös uudistamaan ruotsinkielisen lakitekstin kieltä, koska lakikieli oli erkaantunut liikaa yleisestä kielenkäytöstä. Ruotsissa oli ollut vastaava pyrkimys lakikielen kehittämiseen 1950-luvulta lähtien, ja erityisesti 1970- ja -80-luvuilla lakikieltä oli kehitetty siellä paljon. Vuonna 1986 Palmgren oli virkamiesvaihdossa Tukholmassa, josta saamiensa virikkeiden innoittamana hän osallistui päätoimittajana Svenskt lagspråk i Finland -teoksen (Slaf) laatimiseen. Sen ensimmäinen painos julkaistiin samana vuonna. Slafia ylläpidetään ja kehitetään edelleen aktiivisesti, ja sen uusin painos ilmestyi vuonna 2010 valtioneuvoston kanslian ohjeena.

Palmgren on osallistunut myös sanastotyöhön 2000-luvun alussa, jolloin valtioneuvoston kanslia teki Tuomioistuinsanaston (2001) ja Valtioneuvostosanaston (2001). Sanastotyötä hän pitää hyödyllisenä, vaikka se onkin yllättävän aikaa vievää. 

Sanastokeskuksen tuottamat sanastot ovat Palmgrenille myös tuttuja termilähteitä. Hän toivoo, että sanastojen termit olisivat jatkossakin mahdollisimman hyvin saatavilla internetistä. Kääntäjän työn haasteena hän pitää sellaisten hyvien ja luotettavien termilähteiden löytämistä, joista löytyisi asianomaiseen kontekstiin oikeat termit. Lakikääntäjän kannalta TEPAn kaltainen, useita erikoisaloja kattava termipankki on hyvä lähde, koska lakikääntäjät tarvitsevat työssään monien alojen termejä.

EU-suomen ja -ruotsin ensiaskeleita

Vuonna 1993 Palmgren siirtyi oikeusministeriön ETA-yksikköön, jossa valmisteltiin Suomen liittymistä Euroopan talousalueeseen. Hänen tehtävänsä olivat juridisia, ja ne kattoivat EY:n oikeuteen perehtymistä ja sen opettamista kollegoille sekä muiden ministeriöiden opastamista EY:n säädöksiin liittyvissä asioissa. ETA-yksikköön kuului käännösyksikkö, jossa käännettiin silloin voimassa ollut EY-lainsäädäntö suomeksi. Käännösyksikkö teki tiivistä yhteistyötä Ruotsin kanssa. Ruotsalaiset kääntäjät ja juristit käänsivät EY-tekstit ruotsiksi, ja Suomi sai heidän käännöksensä käyttöön eikä ruotsinkielisiä säädöksiä tarvinnut tehdä erikseen Suomessa. Suomi pystyi omalta osaltaan auttamaan ruotsalaisia käännösprosessin suunnittelussa, koska Suomella oli pitkä kokemus säädöstekstien kääntämisestä, kun taas Ruotsissa aloitettiin säädösten kääntäminen vasta EY:n myötä. Lisäksi suomalaiset kommentoivat ruotsalaisten käännösluonnoksia, minkä perusteella esimerkiksi ensimmäisenä käännettyyn Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen eli niin sanotun Rooman sopimuksen ruotsinkieliseen käännökseen tehtiinkin useita muutoksia.

Ensimmäisten EY:n säädösten kääntämiseen sisältyi useita kielellisiä päätöksiä, jotka vaikuttavat suomen- ja ruotsinkielisiin säädöskäännöksiin edelleen. Palmgren kertoi mielenkiintoisen esimerkin siitä, miksi suomen- ja ruotsinkielisiin säädöskäännöksiin on päätynyt erilainen viittauskäytäntö. EY-tekstit käännettiin Suomessa työn alkuvaiheessa ranskasta, ja muita kieliversioita käytettiin vain tukena. Ruotsissa sen sijaan käännösten ensisijaiseksi lähtötekstiksi valittiin englanninkieliset säädökset. Näin ollen suomenkielisessä säädöksessä kirjoitetaan viittaukseksi esimerkiksi 7 artiklan 2 kohta (ranskaksi article 7, paragraphe 2) ja ruotsinkielisessä säädöksessä artikel 7.2 (englanniksi Article 7 (2)). Kääntäjien kannalta on hankalaa, että EY:n säädösteksteissä on paljon kyseisenlaisia, eri kielissä toisistaan poikkeavia kirjoituskäytäntöjä. Kääntäjien täytyy tietää ja muistaa kääntäessään, ettei näitä viittauksia voi aina kirjoittaa samalla periaatteella kuin lähtötekstissä tai verrattavana olevassa suomen tai ruotsin käännöksessä on tehty.

EU-käännöksissä on alusta pitäen pohdittu termivalintoja, kuten sitä, milloin otetaan käyttöön lainatermi ja milloin omaan kieleen vakiintunut termi. Kotimaassa toimivat suomalaiset lingvistit ja kielenhuoltajat voivat vaikuttaa uusiin termeihin, jos heille annetaan mahdollisuus osallistua EU:n uusien säädösten valmisteluun yhdessä kotimaan virkamiesten kanssa. Keskeisistä termeistä päättää lopulta se EU:n elin, jonka vastuulla kyseinen säädös on.

Kielenhuoltajat ovat alusta alkaen korostaneet omakielisten termien tärkeyttä EU-kielessä. Esimerkiksi implementointi-termin sijaan valittiin kielenhuoltajien suosituksesta käyttöön suomenkielinen täytäntöönpano ja ruotsinkielinen genomförande. Asiantuntijat käyttävät kuitenkin omassa viestinnässään edelleen hyvin usein implementointi-termiä. Palmgren on sitä mieltä, että kansainvälisessä kontekstissa samannäköiset sanat ovat eri kielissä käytännöllisiä etenkin silloin, kun on kyseessä EU:n oma käsite, jolle ei ole kansallista vastinetta.

Virkamiesten ja kielenhuoltajien lisäksi myös media osallistui Palmgrenin mukaan EU-termien luomiseen. Esimerkiksi EU:n alkuaikoina puhuttiin yleisesti Euroopan liitosta. Helsingin Sanomat siirtyi kuitenkin käyttämään ilmaisua Euroopan unioni, mistä sittemmin tuli virallinen nimitys.

Suomalaisten säädösten kiemuroita

Suomen EU-jäsenyyden alettua Palmgren siirtyi eurooppaoikeuden yksiköstä oikeusministeriön muihin tehtäviin, kuten Pohjoismaiden lainsäädäntöyhteistyöhön ja parempaan sääntelyyn liittyviin tehtäviin. Parhaillaan hän toimii erilaisissa julkisoikeuden valmisteluhankkeissa, antaa lausuntoja ja käy eduskunnan kuultavana. Viime aikoina hän on osallistunut muun muassa yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamiseen.

Yhdenvertaisuuslaki on ollut juridisesti erityisen haastava, ja sen valmistelu on siirtynyt seuraavaan vaalikauteen. Yhdenvertaisuuslain luomisen haasteena on esimerkiksi se, että sen valmisteluun liittyy niin monen eri tahon intressejä. Esimerkiksi tasa-arvolaki halutaan säilyttää jatkossakin omana lakinaan eikä liittää sen säännöksiä yhdenvertaisuuslakiin, mikä tekee kahden syrjintään liittyvän lain soveltamisesta ja valvomisesta haastavaa. Yhdenvertaisuuslain valmisteluun on osallistunut kieliasiantuntijoina Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkijoita, minkä Palmgren on kokenut hyödyllisenä. Näin kielelliset näkökulmat tulevat esiin jo lain valmisteluissa, jolloin lakitekstiin on mahdollista vaikuttaa. Tosin lakitekstin kieliasu ei voi määräytyä vain kieliopillisin perustein, koska lakien valmistelussa tehdyt poliittiset kompromissit vaikuttavat myös lakien kielellisiin valintoihin.

Ruotsinkielisiin termeihin liittyviä ristiriitatilanteita syntyy usein valittaessa EU:n, Ruotsin ja Suomen ruotsinkielisten termien välillä. Suomenruotsalaisen kielenhuollon yleinen tavoite on, että suomenruotsissa käytettäisiin pääasiassa samoja termejä kuin ruotsinruotsissa turhien synonyymien ja niistä aiheutuvien väärinkäsitysten välttämiseksi. EU:n säädösten termit ovat puolestaan ensisijaisia EU-konteksteissa, ja nekin perustuvat pääasiassa ruotsinruotsiin. Käytännössä termivalinnoista täytyy päättää tapauskohtaisesti monestakin syystä.

Suomen ja Ruotsin lakitekstit eivät ole keskenään samanlaisia rakenteeltaan. Palmgrenin mielestä Suomen ja Ruotsin erilainen lakityyli ja lakitekniikka heijastuvat kieleenkin. Ruotsin lait ovat esimerkiksi lyhempiä kuin suomalaiset, koska Ruotsissa on Suomea enemmän alemmanasteista sääntelyä. Suomessa puolestaan ruotsinkieliset lakitekstit ovat käännöksiä suomesta, mistä syystä lakiteksteihin jää vaikutteita suomen kielestä, vaikka käännöksissä onkin sallittua muuttaa rakenteita ja sanajärjestystä ruotsin kieliopin mukaisiksi. Toisaalta Suomen säädösten termijärjestelmän pitää kuvata Suomen oloja, eikä siksi aina voida lainata termiä Ruotsista, vaan täytyy luoda uusi termi tai valita olemassa oleva suomenruotsalainen termi.

Vapaa-ajasta vastapainoa työlle

Vapaa-aikaansa Palmgren viettää aikaa pitkälti perheensä parissa. Talvisin hän lähtee mielellään hiihtämään luonnon rauhaan umpihankeen, aurattujen latureittien ulkopuolelle. Sopivia hiihtopaikkoja hän löytää esimerkiksi Espoon Nuuksiosta ja saaristosta. Mielenkiintoista vastapainoa työlle Palmgren saa myös Svenska Teaternin hallituksen puheenjohtajan tehtävässä, jossa hän saa kokea toisenlaista maailmaa. Parhaillaan teatterin toiminnassa on suuria muutoksia, kun vanha teatterirakennus on perustuksiaan myöten remontoitavana.