Riina Heikkilä ja Tarja Larsson – ruotsinsuomen kehittäjät, huoltajat ja edistäjät

Pia Saarinen

Riina Heikkilä ja Tarja Larsson työskentelevät suomen kielen huoltajina Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksella (Institutet för språk och folkminnen, Isof) Ruotsissa. Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitos on Ruotsin valtion virasto, jonka tehtävä on tuottaa ja levittää tietoa Ruotsin kielistä ja kulttuureista. Viraston asiantuntemukseen kuuluvat ruotsin kieli ja murteet, kansalliset vähemmistökielet, paikannimet ja henkilönnimet sekä kulttuurit ja perinteet Ruotsissa. Heikkilä ja Larsson antavat työssään kielenhuoltajina suomen kieleen liittyvää neuvontaa sekä laativat esimerkiksi sanastoja eri aihealueisiin liittyen.

Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksella on töissä yli 100 henkilöä, joista noin puolet työskentelee kielen parissa ja puolet kansanperinteen parissa. Suomen kielen huolto, josta Heikkilä ja Larsson yhdessä vastaavat, kuuluu Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksen vähemmistökielten osastoon. Vähemmistökielten osasto edistää ja huoltaa suomen kielen lisäksi jiddišiä, meänkieltä ja romania. Viidennen kansallisen vähemmistökielen eli saamen kielen edistämisestä vastaa Ruotsin Saamelaiskäräjät.

Ruotsinsuomesta vähemmistökieli

Suomalaisia muutti erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla suuri määrä länsinaapuriin, mikä loi tarpeen Ruotsissa käytettävän suomen kielen eli ruotsinsuomen kehittämiselle ja huoltamiselle. Tätä varten vuonna 1975 perustettiin aatteellinen yhdistys Ruotsinsuomalainen kielilautakunta, joka sai valtiontukea Suomesta ja Ruotsista. Ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan eroista johtuen esimerkiksi ruotsinsuomen termistö aiheutti kielen käyttäjille haasteita, sillä ruotsalaisen yhteiskunnan asioita ja ilmiöitä vastaavia käsitteitä ei aina ole samansisältöisinä olemassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Ruotsinsuomalaisen kielilautakunnan tehtäväksi tulikin aikanaan esimerkiksi sanastotyön edistäminen ja sanastojen laatiminen, mihin kuului myös uusien suomenkielisten termien kehittäminen.

Vuosituhannen vaihde toi mukanaan merkittäviä muutoksia suomen kielen asemaan ja huoltoon Ruotsissa. Suomesta tuli 2000-luvun alussa yksi Ruotsin kansallisista vähemmistökielistä, ja se sai siten maassa lain takaaman aseman. Lisäksi toiminta koki muutoksia Ruotsin kielilautakunnan, Ruotsinsuomalaisen kielilautakunnan ja hallituksen kanslian virkakieliryhmän yhdistyessä vuonna 2006 Kielineuvostoksi (Språkrådet), josta tuli samalla osa Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitosta.

Kielen sekatyöläiset

Heikkilä ja Larsson muuttivat molemmat jo nuorina Ruotsiin ja ovat asuneet siellä valtaosan elämästään. Heikkilä lähti naapurimaahan alun perin nuorena kesätyötä tekemään ja päätyi lopulta jäämään tavattuaan Ruotsissa nykyisen aviomiehensä. Myös Larssonilla on kokemusta kesätöistä nuorena Ruotsissa, mutta hän kertoo muuton Ruotsiin tapahtuneen oikeastaan sattuman kautta. Larssonin ollessa parikymppinen hänen Ruotsissa asuva siskonsa sattui tarvitsemaan kissallensa hoitajaa ulkomaanmatkansa ajaksi, ja niinpä Larsson päätyi viettämään erään talven Ruotsissa kissavahtina. ”Sillä tiellä olen vieläkin. Kissa on kyllä kuollut jo monta vuotta sitten, mutta minä olen edelleen täällä Ruotsissa”, Larsson nauraa.

Opinto- ja työhistoria on naisilla yllättävänkin samankaltainen: molemmat ovat tehneet aikoinaan käsityöalan opintoja ja työskennelleet hoiva-alalla. Heikkilällä ja Larssonilla on molemmilla takanaan myös runsaasti erilaisia kielialan opintoja. Heikkilä kertoo opiskelleensa Ruotsissa muun muassa suomea ja muutamia muita kieliä, lingvistiikkaa, kääntämistä, tulkkausta ja vähemmistöasioita. Lisäksi hän on tehnyt jonkin verran opintoja avoimessa yliopistossa Suomessa. Larsson puolestaan päätyi opiskelemaan Tukholmassa kääntäjäksi, koska hän halusi käyttää äidinkieltään aktiivisesti, ettei se pääsisi rapistumaan. Kääntäjäopinnot olivat siis jonkinlaista omaa kielenhuoltoa, mutta Larsson kertoo kielten ja kirjoittamisen olleen hänelle toisaalta tärkeitä jo lapsuudessa. Kääntäjän opintojen lisäksi hän on opiskellut yliopistossa englantia, tanskaa ja islantia, ja lisäksi hän on tehnyt juridiikan ja yritystalouden opintoja. ”Olen vähän sellainen ikuisuusopiskelija, joka tykkää aina opiskella jotakin”, Larsson kertoo. Hänellä on takanaan jo suomen kielen kandidaatin tutkinto, ja nyt hän suorittaa saman aineen maisteriopintoja Tukholman yliopistossa.

Ennen nykyistä ammattiaan Heikkilä ja Larsson ovat ehtineet tehdä monenlaista kielten parissa. Heikkilä aloitti jo opintojensa aikana projektiluontoisen työn sanastohankkeessa Ruotsinsuomalaisessa kielilautakunnassa, mikä avasi tien muun muassa sijaisuuksiin kielilautakunnassa. Nykyisessä työssään Heikkilä aloitti vuonna 2006, mutta ennen sitä hän ehti myös pyörittää omaa käännös- ja tulkkausalan yritystä ja opettaa suomen kieltä muun muassa yliopistossa. ”Olen vähän sellainen kielen sekatyönainen”, Heikkilä kuvaa. Larsson puolestaan toimi kääntäjäkoulutuksen suoritettuaan päätoimisena kääntäjänä omassa yrityksessään sekä huonekaluliike Ikealla yrityksen aloitettua toiminnan Suomessa. Ikealla Larsson kertoo tehneensä myös eräänlaista terminologista työtä kääntämisen yhteydessä, kun lampuille ja muille esineille oli löydettävä oikeat vastineet suomen kielellä. Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitokselle Larsson päätyi ensin sijaiseksi vuonna 2016, ja pari vuotta myöhemmin hän sai laitokselta vakituisen viran.

Kielenhuoltajan toimenkuva – sanastotyötä, viestintää ja neuvontaa

Tyypillistä työpäivää suomen kielen huollossa on Heikkilän ja Larssonin mukaan hieman hankala kuvata, koska työ on melko vaihtelevaa; tämä on kuitenkin molempien mielestä työn suola. Kahdeksan tunnin työpäivään sisältyy muun muassa kielineuvontaa: suomen kielen huoltoon tulee vuosittain puhelimitse ja sähköpostitse noin 500 kieleen liittyvää kysymystä, ja Heikkilä ja Larsson vastaavat näihin omilla vuoroillaan. Kysymyksiä tulee esimerkiksi kääntäjiltä, tulkeilta ja toimittajilta. Osa kysymyksistä ja niihin annetuista vastauksista kootaan Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksen verkkosivujen vastauspankkiin. Neuvonnan lisäksi kielenhuoltajat huolehtivat viestinnästä päivittämällä suomen kielen huollon verkkosivua ja Facebook-sivua. Olennainen osa työtä on myös mediaseuranta, sillä työssä on tärkeää pysyä perillä niin ruotsalaisen kuin suomalaisenkin yhteiskunnan ajankohtaisista asioista – ne nimittäin vaikuttavat monesti tulevien sanastojen aiheisiin ja kielineuvontaan tuleviin kysymyksiin. Lisäksi suomen kielen huolto julkaisee Kieliviesti-verkkolehteä, jonka päätoimittajana Heikkilä toimii. Suomeen ja sen sukukieliin, kirjallisuuteen ja termistöön keskittyvää verkkolehteä julkaistaan kaksi kertaa vuodessa.

Suomen kielen huoltajien työhön kuuluu olennaisena osana myös sanastotyö. Sanastotyötä tehdään esimerkiksi organisaatioiden sitä pyytäessä ja toisaalta oma-aloitteisesti vaikkapa silloin, kun ajankohtainen aihe osuu kohdalle. Sanastojen aiheet tulevat pääsääntöisesti ruotsalaisesta yhteiskunnasta, ja tällä hetkellä Heikkilällä ja Larssonilla on työn alla esimerkiksi kirkkoon ja juridiikkaan liittyvät sanastot.

Termien muodostukseen liittyy Heikkilän ja Larssonin mukaan tiettyjä perusperiaatteita. Lähtökohtaisesti pyritään aina käyttämään jo olemassa olevaa suomenkielistä vastinetta, mikäli se vain on mahdollista. Luonnollisesti sananmuodostuksessa tulee noudattaa suomen kielioppi- ja oikeinkirjoitussääntöjä sekä sananmuodostusperiaatteita. Lisäksi termien täytyy olla läpinäkyviä, eli niistä pitäisi käydä ilmi, minkä ruotsinkielisen termin vastine suomenkielinen termi on. Ehdotetut termit eivät myöskään saisi olla helposti sekoitettavissa läheisiin käsitteisiin. Toisaalta on myös tärkeää, että kielenkäyttäjät hyväksyvät termin. ”Ei ole järkeä antaa suosituksia, joita kukaan ei suostu käyttämään”, Larsson sanoo. Sananmuodostuksessa tulee siis ajatella myös kohderyhmää.

Sanastotyössä apuna on termiryhmä, johon kuuluu Heikkilän ja Larssonin lisäksi kokeneita kääntäjiä ja entisiä Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksen työntekijöitä. Termiryhmä kokoontuu muutaman kerran vuodessa, ja lisäksi ryhmän jäsenet pitävät tarvittaessa yhteyttä esimerkiksi terminologisen pulman sattuessa kohdalle. Termiryhmä tarjoaa Heikkilälle ja Larssonille mahdollisuuden saada ulkopuolisia näkökantoja sanastotyöhön. ”Jos meille tulee esimerkiksi kysymys uuden viranomaisen nimen käännöksestä, keskustelemme siitä monesti termiryhmässä, koska meitä suomen kielen huoltajia on vain kaksi”, Heikkilä kertoo.

Kielenhuollon ja sanastotyön lisäksi suomen kielen huoltajat järjestävät vuosittain kieliseminaarin ja erilaisia koulutustilaisuuksia. Suomen kielen huolto tekee myös aktiivista yhteistyötä ruotsinsuomalaisen median kanssa. Eräs yhteistyön muoto on Ruotsin radion suomenkielisen toimituksen vuosittainen äänestys vuoden ruotsinsuomalaisesta sanasta, joka valitaan suomen kielen huoltajien valitsemien ehdokkaiden joukosta. Tämän vuoden ruotsinsuomalainen sana on ’blipata’, joka vastaa suomen lähimaksamista eli maksu- tai muun kortin painamista maksuvälinettä vasten. Larsson kuvaa jo perinteeksi muodostunutta äänestystä leikkimieliseksi, mutta lisää, että äänestysperinteellä on myös ruotsinsuomalaista yhteisöä yhdistävä vaikutus.

Vähemmistökielet nosteessa

Heikkilä ja Larsson kuvaavat ruotsinsuomen yhteiskunnallista asemaa Ruotsissa tällä hetkellä hyväksi. Suomen kielellä on vähemmistökielen lain turvaama asema, ja Ruotsissa on panostettu viime vuosina paljon kansallisiin vähemmistökieliin. Hyvä esimerkki vähemmistökielten kasvavasta arvostuksesta on vuoden 2021 hallituksen päätös, jonka myötä Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitos sai tehtäväksi perustaa suomen, jiddišin, meänkielen ja romanin kielikeskukset Ruotsiin. Suomen kielikeskuksen toiminta alkoi viime vuonna Uppsalassa. Uppsalan kielikeskuksen tehtävä on edistää suomen kielen käyttöä yhteiskunnan eri osa-alueilla ja kehittää kielen elvyttämisen menetelmiä. Kielikeskuksen kielenedistäjät pyrkivät myös levittämään tietoa kielen elvyttämisestä ja kannustamaan esimerkiksi lapsia ja nuoria käyttämään suomea. Tällä hetkellä kielikeskuksella on käynnissä Suomesta lähtöisin olevan lukumummi-projektin tuominen Ruotsiin. Ensimmäisen toimintavuoden aikana kielenedistäjät ovat myös käyneet Ruotsin kunnissa tapaamassa kuntien vähemmistökoordinaattoreita ja järjestäneet tapaamisia opettajien ja pedagogien kanssa.

Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksen suomen kielen huollon lähitulevaisuudessa on luvassa muun muassa yhteistyöprojekti Suomen Kotimaisten kielten keskuksen kanssa. Projekti on vielä alkuvaiheessa, mutta tarkoituksena on kartoittaa ja verrata Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksen ja Kotuksen kielineuvontaan saapuvaa kysymysaineistoa. Lisäksi työn alla on muutamia pidemmän aikavälin sanastoprojekteja, kuten kolmekielinen julkishallinnon sanasto, juridiikan sanasto sekä korkeakoulusanasto. Erityisen innoissaan kielenhuoltajat ovat julkishallinnon sanastosta, jossa on ensimmäistä kertaa suomen ja ruotsin lisäksi mukana myös meänkieli.