Kolme sosiaalialan sanastoa

Mari Suhonen & Sirpa Suhonen

Sanastokeskus TSK on laatinut kolme sanastoa Sosiaalialan tietoteknologiahankkeessa (Tikesos) yhdessä hankkeen asiantuntijoiden kanssa: Sosiaalipalvelujen luokituksen sanaston, Sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanaston ja Sosiaalihuollon tietokomponenttien sanaston. Aloite sanastojen laatimiseen tuli Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL), ja sanastotyön rahoitti sosiaali- ja terveysministeriö. Kaikissa sanastotyöryhmissä oli edustajia THL:n lisäksi Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta ja Itä-Suomen yliopistosta.

Sosiaalipalvelujen luokituksen sanasto

Sosiaalipalvelujen luokitus on luokitusperhe, joka koostuu sosiaalihuollon palvelutehtävä-, sosiaalipalvelu-, toteutustapa- ja palveluprosessiluokituksista. Luokitusta tarvitaan muun muassa asiakirjan syntykontekstin kuvaamiseen. Luokitus ja luokituksen käyttöä ohjaava soveltamisopas ovat saatavissa Tikesos-hankkeen verkkosivuilta (www.tikesos.fi) ja luokitus tulee saataville myös THL:n Koodistopalveluun.

Sosiaalipalvelujen luokituksen sanaston tavoitteena on selventää sosiaalipalvelujen luokituksessa käytettäviä termejä terminologisen sanastotyön avulla. Sanastossa selvitetään käsitteiden sisällöt määritelmien ja niitä täydentävien huomautusten avulla sekä annetaan suositukset suomenkielisistä termeistä. Käsitteiden välisiä suhteita havainnollistetaan käsitekaavioiden avulla.

Sanaston laatiminen aloitettiin vuonna 2009 samaan aikaan luokituksen laatimisen kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa keväällä 2010 valmistui noin 70 käsitettä, joiden aihealueina olivat sosiaalipalvelujen luokitteluperusteet, sosiaalihuollon palvelutehtävät sekä sosiaalihuollon palveluprosessit ja niiden vaiheet. Sanastotyön toinen vaihe käynnistyi loppuvuodesta 2010 ja päättyi syksyllä 2011, jolloin sanastoa täydennettiin yhteensä noin 60:lla sosiaalipalveluja ja niiden toteutustapoja kuvaavalla käsitteellä. Samalla päivitettiin joitain aiemmin laadittuja sosiaalihuollon palvelutehtävien ja palveluprosessien kuvauksia luokitukseen tehtyjen muutosten ja saadun palautteen perusteella. Molemmissa vaiheissa järjestettiin laaja lausuntokierros yhteisesti sanastolle ja luokitukselle.

Termisuositukset

Sanastotyön tavoitteena oli löytää kullekin käsitteelle oma termi, joten työryhmä pyrki noudattamaan tiettyjä terminmuodostuskäytäntöjä. Ongelmallisia olivat sosiaalipalvelujen ja sosiaalihuollon palvelutehtävien nimitykset, jotka ovat käytännössä usein olleet samoja. Sosiaalihuollon palvelutehtävä on palveluperusteessa, kuten laissa, kunnalle asetettu tehtävä sosiaalipalvelujen ja niihin kuuluvan taloudellisen tuen järjestämiseksi. Palvelutehtävään ja sosiaalipalveluun viittaaminen samalla termillä voi aiheuttaa sekaannuksia. Sanastossa pyrittiin tällöin muodostamaan sosiaalipalvelulle uusi termi joko lisäämällä palvelu-sana palvelutehtävän nimitykseen perään tai keksimällä muu käsitettä kuvaava nimitys. Esimerkiksi adoptioneuvonta on sosiaalihuollon palvelutehtävän nimi, jossa annetaan sosiaalipalvelua nimeltä adoptioneuvontapalvelu.

adoptioneuvonta
mieluummin kuin: ottolapsineuvonta (1)
ei: adoptiopalvelu; lapseksiottamispalvelu
sosiaalihuollon palvelutehtävä, jonka tavoitteena on antaa lapsen adoptioon liittyvää tukea ja ohjausta ja valvoa lapsen edun toteutumista adoptiossa

Adoptio-sana on yleistynyt kielenkäytössä ja sitä on lyhyytensä vuoksi helppo käyttää yhdyssanoissa, joten sitä suositetaan käytettäväksi lapseksiottaminen- ja lapseksiotto-sanojen sijaan.
Adoptioneuvonta-termiä suositetaan käytettäväksi tästä sosiaalihuollon palvelutehtävästä. Adoptiopalvelu-termiä käytetään toiminnasta, jossa sosiaali- ja terveysministeriön luvalla annetaan palvelua adoption toteuttamiseksi. Adoptiopalvelua voivat antaa muutkin tahot kuin kunnat.
Adoptioneuvonnan perusteella annettava sosiaalipalvelu on adoptioneuvontapalvelu.
Adoptioneuvonnan palveluperuste on laki lapseksiottamisesta (153/1985).

Myös sosiaalihuollon palveluprosessien ja niiden vaiheiden nimitysten täytyy erottaa samantapaiset käsitteet, joten prosessien vaiheet on pyritty nimeämään -minen-päätteisesti silloin kun se on ollut mahdollista. Esimerkiksi ilmoituksen käsittely on sosiaalihuollon palveluprosessin nimitys, kun taas ilmoituksen käsitteleminen on sosiaalihuollon palveluprosessin vaiheen nimitys. Toisaalta sopiminen viittaa palveluprosessiin -minen-päätteestään huolimatta, sillä sopimus-termi viittaa asiakirjaan.

Osa sosiaalipalvelujen luokituksen termeistä on hyvin vakiintuneita, kuten lastensuojelu ja päihdehuolto. Osa termeistä puolestaan on vakiintumattomia, kuten nimitys sosiaalihuollon palvelutehtävälle, jonka tavoitteena on vahvistaa lapsen elatusvelvolliselta vanhemmaltaan saama elatusapu. Aluksi terminä oli lapsen elatussopimus, mutta se ei kuvaa palvelutehtävää, vaan prosessin haluttua lopputulosta. Termi muutettiin lapsen elatuksesta sopimiseksi, joka todettiin harhaanjohtavaksi, sillä lapsen elatuksesta ei sovi kunnan sosiaalihuolto vaan joko lapsen huoltajat keskenään tai riitatapauksissa tuomioistuin tekee asiasta päätöksen. Kolmas vaihtoehto oli laissa esiintyvä ilmaus toimenpiteet elatusavun vahvistamiseksi, joka ei sekään ole hyvä, koska myös puolisolle voidaan maksaa elatusapua. Lopulta työryhmä päätyi määritelmän perusteella termiin lapsen elatusavun vahvistaminen.

Osa termeistä on luokitusta varten luotuja. Tällainen termi on esimerkiksi palveluun kuuluva alkukartoitus, joka on yksi sosiaalihuollon palveluprosessi. Aluksi terminä oli aloittaminen, joka ei ole läpinäkyvä (mitä aloitetaan?) ja sekoittuu helposti käynnistymiseen, joka on sosiaalihuollon palveluprosessin vaihe. Määritelmän ”sosiaalihuollon palveluprosessi, jossa palvelunjärjestäjä selvittää alustavasti sosiaalihuollon asiakkaan palvelutarvetta” perusteella termiksi valittiin palveluun kuuluva alkukartoitus.

Samanaikaisuuden haasteet ja hyödyt

Sosiaalipalvelujen luokitusta ja Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastoa tehtiin samanaikaisesti. Ei siis ollut olemassa valmista luokitusta, josta termit olisi poimittu ja jonka jaottelua olisi voinut hyödyntää määritelmiä laadittaessa. Luokituksen ja sanaston laatiminen rinta rinnan aiheutti paljon muutoksia puolin ja toisin. Kun luokitukseen tehtiin muutoksia, esimerkiksi muutettiin tietystä sosiaalihuollon palveluprosessista käytettyä nimitystä tai yhdistettiin useampi palvelutehtävä yhdeksi, myös sanastoa piti muuttaa, esimerkiksi laatimalla uusi määritelmä uudelle palvelutehtävälle. Toisaalta kun sanastoa muokattiin, esimerkiksi muutettiin sosiaalipalvelun nimitystä, muutos piti viedä myös luokitukseen. Työskentelytapa vaati tiivistä yhteistyötä osapuolten välillä: kokouksia, keskusteluja, sähköpostien vaihtoa ja useita luonnoksia sekä luokituksesta että sanastosta.

Terminologit pääsivät mukaan luokitustyöhön ja välillisesti sosiaalialan tietojärjestelmien kehitystyöhön, mikä oli mielenkiintoista. Luokituksen tekijät tuntuivat hyötyvän käsiteanalyysistä myös luokituksen rakentamisessa. Terminologisen sanastotyön ansiosta luokitus on toivottavasti selkeämpi ja loogisempi kuin jos tätä työtä ei olisi tehty.

Terminologien toiveena on usein ollut, että sanastotyötä tehtäisiin heti erilaisten projektien alussa, jolloin olisi mahdollista vaikuttaa termeihin ja määritelmiin, eikä vain todeta olemassa olevaa tilannetta. Jos esimerkiksi lainsäädännössä esiintyvä termi on huono, sille ei yleensä enää voi mitään, vaan kehnompikin termi on otettava sanastoon. Nyt kun sosiaalipalvelujen luokitusta ja sanastoa tehtiin yhtä aikaa, termivalintoihin oli mahdollista vaikuttaa.

Sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanasto

Sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanasto laadittiin alkuvuonna 2011. Sanasto sisältää termitietueina ja käsitekaavioina tiedot 25:stä Sosiaalihuollon asiakasasiakirjatyyppiluokitukseen liittyvästä käsitteestä. Myös tässä sanastossa käsitteet on määritelty ja niille annetaan suositukset suomenkielisistä termeistä.

Sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanasto sisältää sosiaalihuollon yleiset asiakirjatyypit, joita ovat esimerkiksi hakemus, lausunto, päätös ja suunnitelma. Asiakasasiakirjasanastossa käsitteet on useimmiten määritelty sosiaalihuollon kannalta eikä yleispätevästi, vaikka samoja käsitteitä on toki käytössä muillakin aloilla sekä yleiskielessä. Sanastoa laatineen työryhmän mielestä yleispätevistä määritelmästä olisi tullut liian ympäripyöreitä sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen määrittelyyn.

Asiakasasiakirjaluokitusta laatinut työryhmä oli myös tehnyt joitakin päätöksiä asiakirjojen nimityksistä, jotka pätevät vain sosiaalihuollon asiakirjoissa, esimerkiksi sosiaalihuollon asiakkaan tekemiä tietynlaisia asiakirjoja kutsutaan selvityksiksi, kun taas palvelunantajien laatimiin vastaaviin asiakirjoihin viitataan muilla termeillä. Työryhmän tavoitteena on sanastojen ja niihin liittyvien luokitusten avulla saavuttaa entistä yhtenäisempi asiakirjojen nimeämiskäytäntö, sillä nykyisin asiakirjoja nimetään vaihtelevasti eri kunnissa ja eri organisaatioissa.

selvitys
sosiaalihuollon yleinen asiakirjatyyppi, jolla sosiaalihuollon asiakas antaa palvelunantajalle tietoa itseään koskevan asian ratkaisemiseksi tai palvelun järjestämiseksi

Sosiaalihuollossa selvityksen tarkennettuja asiakirjatyyppejä ovat esimerkiksi yrittäjän tuloselvitys ja selvitys adoption hakijoista.
Palvelunantajien laatimat selvitystä vastaavat asiakirjatyypit ovat arvioita, lausuntoja tai selostuksia.

Sekä sosiaalipalvelujen luokitusta että asiakasasiakirjaluokitusta käytetään sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen yksilöinnissä. Jokaiseen sähköiseen asiakasasiakirjaan liitetään tieto asiakirjan yleisestä ja tarkennetusta asiakirjatyypistä sekä siitä sosiaalihuollon palvelutehtävästä, sosiaalipalvelusta ja palveluprosessista, jossa asiakirja on syntynyt. Jos sosiaalihuollon asiakas esimerkiksi tarvitsee toimeentulotukea, hänen tuloistaan ja menoistaan tehdään toimeentulotukilaskelma (tarkennettu asiakirjatyyppi), jonka yleinen asiakirjatyyppi on laskelma. Asiaa käsitellään toimeentulotuki-palvelutehtävän perusteella. Asiakas saa taloudellisen tuen palvelu -nimistä sosiaalipalvelua hallintoasian käsittely -nimisessä sosiaalihuollon palveluprosessissa, joka palvelutehtävän mukaan tarkennettuna on toimeentulotukiasian hallintoasian käsittelyä.

Sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanastossa ja Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastossa kuvataan keskeiset sosiaalihuollon asiakastiedon käsittelyssä tarvittavat käsitteet. Sanastoilla on samanlainen aihepiiri ja ainakin osittain sama kohderyhmä, joten sanastot julkaistaan yhtenä THL:n raporttina.

Sosiaalihuollon tietokomponenttien sanasto

Sosiaalihuollon tietokomponentit ovat semanttisia tietokokonaisuuksia, joita käytetään asiakirjallisen sisällön rakenteistamisessa. Ne kuvaavat reaalimaailman ilmiöitä, jotka esiintyvät sosiaalihuollon asiakasasiakirjoissa. Erja Ailio ja Konstantin Hyppönen kirjoittavat tässä lehdessä Tikesos-hankkeessa tehdystä tietokomponenttien mallinnustyöstä ja sen taustoista sekä määritelmien kirjoittamisesta tietomallintajan näkökulmasta.

Sanastokeskusta pyydettiin mukaan tietokomponenttien mallinnustyöhön ensisijaisesti laatimaan määritelmiä tietokomponenttiluokille ja näiden kentille. Koska työmäärä osoittautui varsin mittavaksi käytettävissä olevaan aikaan nähden, valittiin Sanastokeskuksen osuudeksi määritelmien laatiminen pääasiassa tietokomponenttien luokille. Tietokomponenttien sanastotyötä tehtiin työryhmässä, johon osallistui tietomallinnuksen ja mallinnettavien käsitteiden sisällön asiantuntijoita sekä terminologeja.

Valmiit määritelmät ja niitä täydentävät huomautukset liitettiin osaksi tietokomponenttikirjastoa, johon on koottu kunkin tietokomponentin mallinnuksen ja käytön kannalta olennaiset tiedot. Sanastokeskuksen käsittelemistä käsitteistä päätettiin työn päätteeksi laatia myös erillinen sanastojulkaisu PDF-tiedostona, jossa esitetään 225 tietokomponenttia termitietueina. Käsitteistä annetaan sanastojulkaisussa enemmän tietoa kuin tietokomponenttikirjastossa. Suositettavan termin (eli tietokomponenttikirjastossa annettavan luokan tai kentän nimen) lisäksi sanastossa annetaan hyväksyttäviä synonyymejä tai hylättäviä termejä, koska termeistä keskusteltiin paljon ja tehtiin päätöksiä työryhmässä ja näistä tiedoista voi olla hyötyä sekä tietokomponenttien kehittäjille että käyttäjille. Seuraava esimerkki kuvaa lähiosoite-käsitteen termitietuetta.

lähiosoite
ei: katuosoite
osoitteen (1) osa, joka viittaa tiettyyn sijaintiin postitoimipaikan toimialueella

Rakennuksella voi olla useita lähiosoitteita, kuten kulmatalolla.
Suomalainen lähiosoite koostuu yleensä kadunnimestä, osoitenumerosta, huoneiston tunnisteesta ja mahdollisesti osoitteen tarkenteesta. Tällainen lähiosoite voisi olla esimerkiksi Esimerkkikatu 1 A 2b. Lähiosoite voi viitata myös esimerkiksi haja-asutusalueella olevaan yhteiskäyttöiseen postinjättölaatikkoon. Myös postilokero-osoitetta voidaan käyttää lähiosoitteena.
Lähiosoitteen määritelmä ja esimerkit kuvaavat suomalaista lähiosoitetta, ja ulkomaiset lähiosoitteet saatetaan muodostaa hyvin toisenlaisin perustein.

Tietoa tiedosta – miten se määritellään?

Sosiaalihuollon tietokomponentit kattavat ihmisen elämän eri puolet. Tietokomponenteiksi on päätynyt luonnollisesti paljon sosiaalihuollon ilmiöitä, kuten erityinen huolenpito, myönnettävä sosiaalipalvelu, palveluseteli, perusosa, päihteiden käyttö ja päätös. Yllättävän suuri osa tietokomponenteista kuvaa kuitenkin yleiskielisiä tai muiden erikoisalojen kuin sosiaalihuollon käsitteitä. Tällaisia ovat esimerkiksi ajanjakso, asunto, edunvalvonta, kielitaito, kotikunta, pankkiyhteys, parisuhde ja vuokrasuhde. Näiden lisäksi on tiedon kuvaukseen liittyviä käsitteitä, kuten asiakirjan perustiedot, asiakirjaviittaus ja header.

Koska käsitevalikoimaan kuuluu keskenään hyvin erityyppisiä käsitteitä, määritelmien laatimisen periaatteet mietityttivät työryhmää koko määrittelyprojektin ajan. Systemaattisuuden ja tietokomponenttien luokkien ja kenttien muodostaman järjestelmän kuvaamiseksi olisi voitu määritellä luokat eräänlaisina tietokomponentin luokkina ja kentät tiettyyn luokkaan kuuluvina kenttinä. Käytännössä tämä ei kuitenkaan tuntunut tarpeelliselta tietokomponentin merkityksen ymmärtämisen kannalta, vaan määritelmien yläkäsitteen etsiminen reaalimaailman ilmiöistä   koettiin viisaammaksi. Esimerkiksi parisuhde-käsite määriteltiin siksi eräänlaiseksi kahden henkilön ihmissuhteeksi eikä eräänlaiseksi tietokomponentin luokaksi, joka kuvaa kahden henkilön ihmissuhdetta.

Tietokomponenttinäkökulmasta ei kuitenkaan pystytty täysin irtautumaan määritelmissä, koska joidenkin tietokomponenttien merkitys poikkeaa yleiskielen tai erikoiskielen käsitteestä niin merkittävästi, ettei yleispätevä määritelmä tuntunut hyödylliseltä tietokomponenttikirjaston käyttäjän näkökulmasta. Esimerkiksi osoite-luokkaan sisältyy muun muassa kentät käyntiosoite, postiosoite, lähiosoite, kadunnimi, tarkenne, tilapäinen osoite ja voimassaolo. Yleinen osoitteen määritelmä voisi olla ”sijaintipaikan osoittava tieto”. Tietokomponenttikirjaston käyttäjän kannalta paremmaksi katsottiin tässä tapauksessa tietokomponentin luokkaa kuvaava määritelmä: ”sijaintipaikan osoittavien tai muiden sijaintipaikkaan liittyvien tietojen kokonaisuus”. Tällöin määritelmä ei sulje pois tietoja muihin osoitetietoihin liittyvistä ohjeista (tarkenne), osoitteen tilapäisyydestä (tilapäinen osoite) tai ajanjaksosta, jona osoite on voimassa (voimassaolo).

Tietokomponenttien kenttien määrittelyssä ratkaistavaksi tuli eri luokissa esiintyvien samannimisten kenttien määritteleminen. Ensinnäkin luokka saattaa esiintyä kenttänä toisessa luokassa. Esimerkiksi yhteystiedot on luokka, mutta se on myös muun muassa ammattihenkilö-luokan kenttä. Tällöin kannattaa käyttää luokan määritelmää kentän määritelmänä tai muokata määritelmää kuvaamaan täsmällisemmin juuri kyseisestä kenttää. Esimerkiksi yhteystiedot-luokan määritelmä on ”yhteydenottoa varten tarvittavat tiedot” ja organisaatio-luokan yhteystiedot-kentän määritelmä ”organisaation tiedot, joita tarvitaan yhteydenottoon”. Toiseksi samannimisiä kenttiä esiintyy eri luokissa. Sanastotyön alkuvaiheessa selvitettiin, minkä nimiset kentät toistuvat. Toistuvat kentät määriteltiin ja niihin viittaavista termeistä annettiin suositukset. Tavoitteena oli yhtenäistää lähes samansisältöisten kenttien määrittely ja nimeäminen eri luokissa. Esimerkiksi nimi määriteltiin yleisesti ”ainutkertaisen tarkoitteen nimitykseksi”. Yleistä määritelmää sovellettiin nimi-kenttiin esimerkiksi organisaatio-luokassa (”organisaation nimitys”), henkilönnimi-luokassa (”tiettyyn yksityishenkilöön viittaava nimitys”) sekä kurssi-luokassa (”suoritetun kurssin nimitys”).

Nimelläkin on väliä

Suositusten antaminen tietokomponenttien nimiksi ei kuulunut alun perin Sanastokeskuksen tehtäviin. Määritelmiä laadittaessa luokkien ja kenttien nimeäminen kuitenkin tuli esiin toistuvasti. Eri luokissa toistuvien kenttien nimeäminen oli epäyhtenäistä, mikä aiheutti väärinymmärryksiä kenttien sisällöstä. Kenttien niminä esiintyi esimerkiksi kovasti toisiaan muistuttavat termit Y-tunnus, yritys- ja yhteisötunnus, yritystunnus ja yksilöintitunnus, jotka selvityksen perusteella viittasivat samaan käsitteeseen. Käsite määriteltiin yleisesti ”suomalaiseksi yksilölliseksi tunnisteeksi, jonka viranomaiset ovat antaneet rekisteröintivelvolliselle yritykselle tai yhteisölle”, ja sille annettiin termisuositukseksi Y-tunnus ja yritys- ja yhteisötunnus. Sen sijaan yritystunnus- ja yksilöintitunnus-termejä ei suositeta käytettäväksi tässä merkityksessä.

Jotkut termit eivät puolestaan antaneet oikeaa kuvaa määriteltävästä käsitteestä. Esimerkiksi asiakastyön osa-alueen arviointi -luokan nimen perusteella oli vaikea ymmärtää, minkä arvioinnista on kyse ja kuka arvion laatii. Työryhmässä saatiin selville, että kyseessä on ”sosiaalihuollon asiakkaan antama palaute tietystä sosiaalipalvelun osa-alueesta”. Tämän perusteella luokan nimeksi muutettiin palaute palvelun osa-alueesta, jolloin jo termi suuntaa ajatukset oikeille jäljille.

Sanastotyön menetelmien soveltamista

Kolmesta Tikesos-hankkeelle tehdystä sanastoprojektista tietokomponenttien sanasto vaati eniten sanastotyön menetelmien soveltamista Sanastokeskuksen totunnaisiin käytäntöihin verrattuna. Määritelmiä laadittiin tietokomponenttikirjastoon, joka kattaa useita hyvin erilaisia aihealueita ja jossa tietokomponentit esitetään luokkien nimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Tietokomponenttikirjastosta valikoitui kerrallaan määriteltäväksi tietokomponentteja, jotka eivät välttämättä muodostaneet sisällöllisesti yhtenäistä kokonaisuutta keskenään. Näistä syistä käsiteltäviksi valituista käsitteistä ei aina muodostunut toistensa määrittelemistä tukevia käsitejärjestelmiä, ja mahdollisimman systemaattisten ja keskenään vertailtavien määritelmien laatiminen vaati laajempaa ja salapoliisimaisempaa taustatietojen selvittämistä kuin aihepiiriltään yhtenäisemmässä aineistossa.

Tietokomponenttien nimeämiskäytännöt poikkeavat toisinaan siitä, mitä termiksi yleisesti viestinnässä suositettaisiin. Tämä näkyy erityisesti kenttien nimissä, koska näissä halutaan välttää toistamasta luokan nimeä. Toisaalta samannimiset kentät tulee aina tulkita vain sen tietokomponenttiluokan kontekstissa, johon kyseinen kenttä sisältyy. Siksi esimerkiksi nimi esiintyy usean eri kentän nimenä, vaikka tietokomponenttikirjaston ulkopuolisessa viestinnässä selkeämpiä olisivat täsmälliset ja toisistaan erottuvat termit, kuten organisaation nimi ja yrityksen nimi. Nimeämiskäytännön pohtiminen ja ratkaiseminen tietokomponenttien eri käyttöyhteyksien kannalta on tärkeää tietokomponenttien jatkokehityksessä, koska kuvaavat ja lopulliseen käyttöyhteyteensä soveltuvat tietokomponenttien nimet sopivat usein käytettäviksi sosiaalihuollon asiakasasiakirjoissa eikä niiden lisäksi välttämättä tarvita erillisiä, otsikointia varten keksittyjä termejä ohjaamaan asiakirjan sisällön tulkintaa.

Tietokomponenttityön kokemusten perusteella näyttää siltä, että terminologisia menetelmiä voidaan soveltaa sekä tietokomponenttien määrittelemiseen että nimeämiseen. Työ vaatii tavanomaista sanastotyötä enemmän terminologien ja mallintajien aktiivista yhteistyötä ja toistensa työmenetelmien riittävää ymmärtämistä, jotta yhteistyö saadaan tehokkaaksi ja lopputulos käyttäjää hyödyttäväksi.

Tikesos-hankkeen sanastojen keskinäiset yhteydet

Sosiaalipalvelujen luokituksen sanastossa, Sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanastossa ja Sosiaalihuollon tietokomponenttien sanastossa on noudatettu useita samoja periaatteita. Termit ja käsitekuvaukset annetaan vain suomeksi. Sanastojen keskeisin lähdeaineisto on lainsäädäntö, varsinkin sosiaalihuollon lait ja asetukset. Lähteinä käytettiin myös Tikesos-hankkeessa laadittuja sisältömäärityksiä. Tärkeää oli myös sanastoja laatineiden asiantuntijaryhmien tietämys aiheesta. Merkittävä yhteinen nimittäjä näille sanastoille oli se, että niitä laadittiin samanaikaisesti sen aineiston kanssa, jota sanastojen on tarkoitus selventää.

Sanastojen kohderyhmä lienee myös melko yhtenevä. Sanastoilla pyritään palvelemaan sosiaalipalvelujen luokitusta, asiakirjatyyppiluokitusta ja asiakirjamallinnusta käyttäviä sosiaalihuollon ammattihenkilöitä ja muiden erikoisalojen ammattilaisia sekä sosiaalihuollon tietojärjestelmien ja tietoarkkitehtuurin parissa työskenteleviä henkilöitä. Sosiaalipalvelujen luokituksen sanasto, Sosiaalihuollon asiakasasiakirjasanasto ja Sosiaalihuollon tietokomponenttien sanasto ovat melkein kuin muskettisoturit: Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta!