Ymmärrettävä säädöskieli kaipaa hyviä termejä – tai termien välttämistä

Aino Piehl

Uudistettu asunto-osakeyhtiölaki tulee voimaan 1. heinäkuuta 2010. Oikeusministeriössä haluttiin parantaa lain ymmärrettävyyttä, koska laki koskettaa monien kansalaisten elämää. Kieliasun muokkaamisessa antoi apua Kielitoimisto. Kielenhuoltajat tulivat mukaan työhön, kun lain uudistamista pohtinut työryhmä oli jättänyt mietintönsä, ennen lopullisen lakitekstin valmistelua. Työn kuluessa jouduttiin pohtimaan monia sanastoon liittyviä ongelmia, vaikka uutta termistöä laki ei juuri tuonut. (Laissa on vain yksi uusi termi, toiminnantarkastaja, josta oli päätetty ennen kielenhuoltajien mukaantuloa.) Kielenhuoltajat lähtivät siitä, että tavallisen asukkaan pitäisi ymmärtää lain tekstiä ilman juridiikan tuntemustakin.

Säädösten sanasto vaikuttaa merkittävästi sisällön ymmärtämiseen: vaikeita ovat esimerkiksi juridiset termit, jotka eivät ole yleisesti tunnettuja tai muuten selviä. Kielenhuoltajat ehdottivat joissain tapauksissa selittävien ilmausten käyttöä sen sijaan, että käytettäisiin yleiskielessä outoa termiä. Osa ehdotuksista hyväksyttiin, toisia ei. Valmistelijat pitivät hyvänä muutoksena sitä, että saanto korvattaisiin selityksillä. Saanto on vakiintunut termi, jonka käyttö kuitenkin rajoittuu ammattipiireihin. Työryhmän lakiehdotuksen 6. luvun 7. pykälässä luki alun perin, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen, jos hänet on merkitty osakeluetteloon tai jos hän on ilmoittanut saantonsa yhtiölle. Lopullisessa tekstissä kohta kuuluu: ilmoittanut yhtiölle omistusoikeuden siirtymisestä itselleen. Eri kohdissa saannon tilalla on käytetty hieman erilaisia selittäviä ilmauksia. Tässä tapauksessa termistä luopumisesta ei ole haittaa: käsitteen sisältö pystytään ilmaisemaan yksiselitteisesti myös selityksellä, jonka jokainen voi ymmärtää. Näin ei tietenkään aina ole, koska termin merkitystä ei voida kaikissa tapauksissa ilmaista selityksillä, jotka olisivat käyttökelpoisia tekstissä termin sijasta.

Säädöksessäkin voidaan selvittää termin merkitys, kun sen taustalla oleva käsite määritellään. Määritelmät esitetään määritelmäpykälissä tai sitten termin käyttöä selitetään, kun se mainitaan ensi kerran. Tuolloin merkitys käy ensin ilmi säädöksen tekstistä ja tämän selityksen jälkeen itse sana esitetään kursivoituna ja sulkeissa. Asunto-osakeyhtiölaissa ei ole määritelmäpykälää, mutta kursivoituja sanoja on 31. Niistä vain kuusi liittyy nimenomaan asunto-osakeyhtiön toimintaan, loput koskevat osakeyhtiöiden toimintaa yleensä. Yksi näistä sanoista on uudistus, joka esitetään tekstissä näin:

Yhtiövastikkeella voidaan kattaa yhtiön menot, jotka aiheutuvat – – kiinteistön ja rakennuksen perusparannuksesta, lisärakentamisesta ja lisäalueen hankkimisesta (uudistus).

Tässä menettelyssä ongelmana on, että sanat ja selitykset ovat säädöksessä hajallaan, eikä lukija voi tietää, mistä selitys löytyy.

Toisaalta määritelmäpykälissäkin on omat pulmansa. On osattava harkita, koska on kyse termistä ja koska siis määritelmä on tarpeen. Yleiskielen sanojen määrittely niiden merkitystä rajaavasti on tuttu säädöskielen ongelma. Määritelmien laatiminen vaatii myös osaamista. Termin ja määritelmän sitovuus rajoittuu tiettyyn säädökseen, ja sekin aiheuttaa hankaluuksia. Saannon kaltaisia vakiintuneita termejä ei ole tapana määritellä, joten määritelmin ei voida auttaa niiden ymmärrettävyyttä. Lain alkuun sijoitettu määritelmäpykälä palvelee tarkoitustaan, kun siinä määritellään lain keskeiset käsitteet. Asunto-osakeyhtiölaissa osa termeistä olisi kuitenkin ollut asunto-osakeyhtiön tavallisessa toiminnassa aivan outoja käsitteitä, kuten rahastokorotus tai absorptiosulautuminen.

Säädösten toimivuutta ja ymmärrettävyyttä parantaa se, että sanaston valintaa harkitaan huolellisesti. Kun termejä käytetään, niiden käytön  täytyy olla johdonmukaista ja määritelmien selviä. Säädösvalmistelussakin on siis sanastotyö tarpeen.