Kreikkalais-latinalaisia termejä nykypäivänä

Reijo Pitkäranta

Kansainväliset tieteelliset termit ja kulttuurisanat juontavat juurensa valtaosin antiikin kreikan ja latinan kielistä. Koska järjestelmällinen tieteenharjoitus sai alkunsa Kreikassa noin 600 eKr., monet vielä nykyään käytössä olevat kulttuurisanat ovat peräisin tuolta ajalta tai sitä seuranneilta vuosisadoilta. Näiden sanojen levinneisyys ja elinvoimaisuus johtuu siitä, että muinaisten kreikkalaisten ylivertaisia sivistyssaavutuksia jäljitelleet roomalaiset lainasivat suuren osan kreikkalaisista termeistä äidinkieleensä eli latinaan ja kartuttivat tätä sanavarastoa myös puhtaasti omakielisellä aineistolla. Kun latinasta tuli sittemmin valtakieli Länsi-Euroopassa ja laajemmillakin alueilla, kreikkalais-latinalainen kulttuurisanasto välittyi myös uusiin kieliin.

Kreikan ja latinan termejä

Termit voivat olla peräisin mitä moninaisimmista lähteistä. Yksi niistä on antiikin mytologia. Eurooppalaisen kulttuurin voidaan sanoa alkaneen Kreetalta, johon myös jumalaistarusto liittää maanosamme historian varhaisvaiheet. Myyttien kertoman mukaan Kreetan muinaisen kuningassuvun kantaäiti oli foinikialainen prinsessa Europe, jonka ylijumala Zeus viekoitteli omakseen valkoisen härän hahmossa ja toi hänet idästä meren yli Kreetalle. Terminologisessa mielessä tuo kuninkaantytär on myös maanosamme Euroopan esiäiti, sillä samainen Europe esiintyy maantieteellisenä käsitteenä kreikkalaisessa runoudessa jo 600-luvulla eKr. tarkoittamassa Vähää-Aasiaa vastapäätä sijaitsevaa aluetta. Sittemmin tämä nimi on katkaistu kahtia, minkä tuloksena kansainvälinen sanasto on rikastunut useilla euro-alkuisilla yhdyssanoilla, esimerkiksi eurovisio (ensimmäisen kerran kuningatar Elisabeth II:n kruunajaisten yhteydessä vuonna 1953). Vuonna 2002 kyseinen etuliite itsenäistyi omaksi sanakseen uuden rahayksikön nimenä euro. Vastaavanlaisia lyhennesanoja ovat auto, radio ja video.

Tähän samaan ryhmään kuuluu myös info, joka ilmestyi englannin kieleen vuonna 1913 information-sanan lyhennelmänä. Lähtökohtana on latinan substantiivi informatio (alk. muodostus, mielikuva), joka tavataan nykyisessä neuvonnan ja opastuksen merkityksessään ensimmäisen kerran paavi Gregorius Suuren (540–604) latinankielisissä teksteissä. Terminfo saadaan siitä, että info-sanan eteen liitetään alkuosa latinan sanasta terminus, joka tarkoitti antiikin aikana rajapyykkiä ja loppua. Terminus esiintyy nykyisessä (oppi)sanan merkityksessään ensimmäisen kerran kirkkoisä Augustinuksella (354–430), joka viittasi sillä kristillisessä latinassa käyttöön otettuun salvator-sanaan (vapahtaja). Augustinus kirjoittaa nimittäin eräässä saarnassaan (Serm. 299,6): ”blaterent quidquid velint grammatici, terminum videlicet ’salvator’ haud Latinum esse” (suom. jaaritelkoot kielimestarit mitä tahtovat väittäessään, ettei sana ’salvator’ muka ole latinaa).

Käytämme päivittäin runsaasti sanoja, jotka tulevat lähes sellaisinaan antiikin kielistä, mutta joiden merkitys on voinut aikojen kuluessa suurestikin muuttua. Esimerkiksi kreikan skhole, josta me olemme saaneet koulu-sanan, tarkoitti alkuaan vapaa-aikaa eli sitä arkiselta aherrukselta liikenevää aikaa, jolloin oli mahdollisuus omistautua henkisien harrastuksien kehittämiseen. Vanha kreikan sana khaos merkitsi maailmankaikkeuden epäjärjestyksessä olevaa alkutilaa eli kaaosta. Sen vastakohta oli kosmos eli taivaankappaleiden kaunis järjestys. Sanasta khaos on muodostettu kaasu: termin otti vuonna 1632 käyttöön (muodossa Gas) alankomaalainen kemisti Jan von Helmont, joka aineen eri olomuotoja tutkiessaan tuli siihen johtopäätökseen, että kaasuatomit ja molekyylit ovat kaoottisessa tilassa.

Merkitystään on muuttanut myös latinan substantiivi humor, joka tarkoitti roomalaisilla kosteutta tai nestettä: esimerkiksi runoilija Ovidius (43 eKr. – n. 18 jKr.) käytti maidosta nimitystä lacteus humor (maitoneste). Tämän sanan suomenkielinen vastine on huumori, jolla tarkoitetaan leikinlaskua. Uusi merkitys on peräisin 1500-luvun lopulta, ja sen otti käyttöön englantilainen kirjailija Ben Jonson. Sananvalinnan taustalla oli se antiikin lääkäreiden vakiinnuttama käsitys, jonka mukaan luonteen erityispiirteet johtuvat elimistön perusnesteiden erilaisista suhteista.

Myös nykyisen tietoyhteiskunnan sanasto on paljolti peräisin muinaisilta roomalaisilta. Näytelmäkirjailija Plautus käytti 100-luvun alussa eKr. ilmausta digitis computare, laskea sormin. Latinan digitus tarkoitti sormea, mutta keskiajalta lähtien myös sormin laskettavaa lukua. Tämä merkityskehitys on lähtökohtana nykyisille digi-alkuisille termeille. Itse laskemista tarkoittava latinan verbi on computare, josta Seneca (1. vs. jKr.) muodosti tekijänimen computator (laskija). Tästä on enää lyhyt matka englannin sanalle computer, tietokone.

Alku- ja loppuliitteitä

Kreikan tekhne voitaisiin kääntää ilmauksella tietotaito. Tuosta substantiivista oli olemassa erilaisia -ikos, -ike-päätteillä varustettuja johdoksia, jotka elävät kansainvälisinä kulttuurisanoina vielä nykyään: adjektiivit tekhnikos (taitava) ja tekhnike (taitoa koskeva) ovat antaneet meille sanat teknikko, tekninen ja tekniikka. Näiden sanojen merkitys on kuitenkin muuttunut, sillä antiikin aikana ja osittain vielä 1800-luvulla tekniikka tarkoitti ennen muuta puhetaidon ja kieliopin hallintaa, ja teknikko oli vastaavasti retoriikan opettaja. Pääte -ike kätkeytyy moniin muihinkin kreikkalaisten viljelemiin tieteiden nimityksiin, esimerkiksi fysiikka, matematiikka ja politiikka. Erilaisiin tieteenaloihin viitattiin myös loppuliitteillä -nomia,  ja -logia, joiden välillä ei ollut juurikaan merkityseroa. Niinpä tähdistä ennustamisesta käytettiin yhtä hyvin nimitystä astronomia kuin astrologia. Vasta Johannes Keplerin aikana 1600-luvulla astronomia vakiintui nykyiseen tähtitieteen merkitykseensä, kun astrologia jäi merkitsemään ikivanhaa oppia tähtien vaikuttamisesta ihmisten kohtaloihin.

Molempien äsken mainittujen yhdyssanojen alkuosa pohjautuu kreikan substantiiviin astron, tähti. Samantapainen sana on ergon, työ, joka esiintyy kreikassa yleisesti 700-luvulta eKr. lähtien.  Näin ollen odottaisi, että myös työtiedettä merkitsevät yhdyssanat ergonomia ja ergologia olisivat astronomian ja astrologian tapaan syntyneet jo antiikin aikana, mutta itse asiassa ne sepitettiin vasta 1900-luvun puolivälissä. Tämä osoittaa, ettei sanan ulkoisen muodon perusteella voi päätellä, onko kyse antiikin ajan termistä vai onko se muodostettu paljon myöhemmin yhdistämällä toisiinsa vanhoja sanaelementtejä.

Eriaikaisia ovat esimerkiksi eko-etuliitteellä varustetut sanat ekonomia ja ekologia: edellinen on niin leksikaalisesti kuin semanttisestikin antiikin perua oleva sana, sillä kyseessä on kreikan taloudenhoitoa merkitsevä oikonomia, jonka alkuliite tulee substantiivista oikos, talo. Sen sijaan tieteellinen termi ekologia syntyi vasta 1860-luvulla, eikä se liity merkitykseltään enää talouteen, vaan tarkoittaa biologis-sosiologisena oppisanana tiedettä, joka tutkii elollisten olentojen ja ympäristön välisiä suhteita. Eko-etuliitteen ekspansio on ollut viime aikoina niin voimakas, että se voidaan liittää myös suomenkielisen sanan eteen.

Loppuliite -logia

Edellä mainittu loppuliite -logia on hyvin yleinen sanaelementti, joka esiintyy mitä moninaisimpien tieteenalojen nimissä. Pääte on vielä meidänkin aikanamme elinvoimainen, sillä sen avulla muodostetaan jatkuvasti neologismeja. Liite juontaa juurensa keräämistä merkitsevästä sanavartalosta, joka tuli tarkoittamaan myös puhumista. Antiikin kreikasta on tavattu noin 200 -logia-loppuista yhdyssanaa, joista kolmisenkymmentä liittyy alkuperäiseen kerätä-merkitykseen. Tällainen on esimerkiksi anthologia (kukkien keräily), joka nykyisin merkitsee runo- tai novellikokoelmaa. Puhumiseen liittyy esimerkiksi tautologia eli saman asian toistaminen. Elinvoimaisimmaksi muodostui merkitys ’oppi jostakin’. Filosofi Platonilla (427–347 eKr.) esiintyy jo sellaisia oppisanoja kuin meteorologia, mytologia ja teologia.

Keskiajalla kreikkaa ei yleisemmin harrastettu, joten tältä aikakaudelta tunnetaan vähän uusia -logioita. Yksi tällainen on kuitenkin 1300-luvulta lähtien tavattu geologia, jolla ymmärrettiin tuohon aikaan maallisten asioiden tutkimusta (geo- = maa-), lähinnä lakitiedettä, vastakohtana tuonpuoleisten asioiden tutkimukselle eli teologialle. Nykyään geologia tarkoittaa tunnetusti maapallon rakennetta, syntyä ja kehitystä tutkivaa tiedettä.

Uudemman sanatyypin muodostavat sellaiset -logiat, jotka syntyivät vasta 1500- ja 1600-luvulla. Uusia nimityksiä tarvittiinkin runsaasti, koska vanhat tieteet alkoivat spesialisoitua useiksi tieteenhaaroiksi, jotka saivat oman nimensä. Erityisesti saksalaiset humanistit alkoivat käyttää tässä yhteydessä kreikan kielen yhdyssanamalleja. Uudismuodosteilla ei ollut useinkaan suoranaista vastinetta antiikin kreikassa, mutta muodostustapa noudatti vanhoja kaavoja. Tällainen neologismi on esimerkiksi psykologia, joka on tavattu ensimmäisen kerran vuonna 1575. Seuraavalta vuosisadalta voidaan mainita sellaisiakin erikoisalojen nimityksiä kuin tabacologia (tupakkatiede), salamndrologia (salamanteritiede) ja kattologia (kissatiede).

Biologia on tieteenä vanha, sillä jo Aristoteles tutki elämän syntyä koskevia kysymyksiä 300-luvulla eKr. Silti tieteenalaa kuvaava termi syntyi vasta vuonna 1797. Antiikin ajalta on tavattu kyllä sana biologos, mutta se merkitsi miiminäyttelijää eli henkilöä, joka esityksessään kuvaili realistisesti elämää. Turun akatemiassa termi biologia tunnettiin ainakin jo vuonna 1810, se kun esiintyy eräässä lääketieteen professori Gabriel Eric von Haartmanin julkaisemassa latinankielisessä väitöskirjassa. Haartman oli muutenkin edistyksellinen termien kehittäjä, sillä hän julkaisi vuonna 1797 väitöskirjan toksikologian perusteista. Kyseessä on yksi tämän vasta 1800-luvulla tieteelliseen sanastoon vakiintuneen termin varhaisimmista käyttöesimerkeistä. Jotkut hyvät oppisanat ovat jääneet unohduksiin: Haartman käytti elintarviketieteestä uudistermiä bromatologia (kreikan broma = ruoka), mutta tämä sinänsä käyttökelpoinen uudismuodoste ei ole jäänyt elämään. Mainittakoon tässä yhteydessä toinenkin lyhytikäinen leksikaalinen keksintö: kun Turun akatemian professori Karl Fredrik Mennander pohti kasvien lehtien hyötykäyttöä vuonna 1747 julkaistussa latinankielisessä väitöskirjassaan, hän viittasi niiden terveydelliseen voimaan yhdyssanalla dynamiologia (kreikan dynamis = voima). Samantapaisilla leksikografisilla linjoilla oli Alfred Nobel yli sata vuotta myöhemmin keksiessään dynamiitin sekä asiana että sanana.

Uuslatinan terminologia edustaa sitä sananmuodostustyyppiä, jota kutsutaan nimellä hybridi eli sekamuotoinen. Se tarkoittaa sitä, että sanaelementit ovat peräisin eri kielistä, tässä tapauksessa latinasta (terminus) ja kreikasta (-logia). Sananmuodostuksessa tämäntapaisia ilmaisuja pitäisi välttää, mutta siitä huolimatta monia hybridejä on vakiintunut kansainväliseen käyttöön. Yleensä ne ovat varsin uusia: terminologia tavataan ensimmäisen kerran vuonna 1726, mutta se oli tuolla vuosisadalla vielä melko harvinainen. Uudissana tunnettiin pian myös Suomessa, sillä vuonna 1745 Turun akatemian historian professori Algot Scarin puhuu ”skolastikkojen terminologiasta”. Myös Johann Wolfgang von Goethe käyttää Terminologie-sanaa 1770-luvulla ilmestyneessä teoksessaan Nuoren Wertherin kärsimykset.

Latinan ja kreikan aineksista koostuva sekamuotoinen yhdyssana on myös sosiologia, jonka otti käyttöön tämän tieteenalan perustaja Auguste Comte vuonna 1824. Tämän yhdyssanatyypin elinvoimaisuutta kuvaa se, että 1980-luvulla suomen kieleen ilmestyi enemmän tai vähemmän vakavasti otettu termi koivistologia, jolla ymmärrettiin presidentti Koiviston lausuntojen tutkimusta ja tulkintaa.